Vähäsillan leirikeskus Teiskossa

Tamperelaisten yhteinen kesänviettopaikka!

Vähäsilta sijaitsee Teiskossa idyllisen Paarlahden rannalla vain puolen tunnin ajomatkan päässä Tampereen keskustasta.

Vähäsilta ostettiin Tampereen Kaupunkilähetykselle vuonna 1920. Käyttötarkoitus oli alun perin lasten kesäsiirtola. Vähäsilta on sadan vuoden ajan toiminut erilaisen kesätoiminnan näyttämönä, viime vuosina erityisesti kehitysvammaistyön kesäleirikeskuksena.

Pirkanmaalaisten yleishyödyllisten järjestöjen, säätiöiden ja yhteisöjen on mahdollista saada Vähäsillan leirikeskus maksutta käyttöönsä.

Vähäsillassa on iso kaksikerroksinen, yli 100 vuotta vanha hirsinen päärakennus. Sen alakerrassa on ruokailutilat kahdessa eri pirtissä yhteensä 50 henkilölle, iso laitoskeittiö ja vesivessat (toinen inva-mitoituksella). Päärakennuksen alakerta on esteetön. Yläkerrassa on toiminta- ja majoitustilaa.

Alueella on päärakennuksen lisäksi kaksi muuta asuintaloa Torppa ja Jussinniemi, puulämmitteinen rantasauna ja uimalaituri, grillikatos sekä lentopallokenttä. Torpassa ja Jussinniemessä on omat pienet 10 hengen keittiönsä. Tilat ovat käytössä huhtikuun puolivälistä lokakuun puoliväliin.

Paloviranomaisten hyväksymä majoituskapasiteetti majoitusrakennuksissa on yhteensä 30 henkilöä. Rakennukset eivät ole esteettömiä ja turvallisuussyistä yön yli tapahtuvaan leiritoimintaan hyväksytään mukaan vain toimintoja, joissa osallistujat ovat omatoimisia.

Keskustorilta pääsee bussilla leirikeskukseen noin tunnissa. Loppupäässä on kävelymatkaa noin 200 metriä. Piha-alueelle mahtuu parkkiin arviolta 30 henkilöautoa.

Haku Vähäsillan käyttäjäksi

Pirkanmaalaisten yleishyödyllisten järjestöjen, säätiöiden ja yhteisöjen on mahdollista saada Vähäsillan leirikeskus maksutta käyttöönsä. Leirikeskuksen hakuaika on tammikuussa. Kesän 2024 käyttövuorot on päätetty ja ilmoitettu hakijoille.

Vähäsillan käyttöohjeet - Lue huolella!

Matti Helin

Järjestöjohtaja
matti.helin@tamperemissio.fi