Seniori! – Hyvinvoinnin & yhteisöllisyyden tapahtuma Kauppahallissa 4.9.

Järjestämme yhteistyössä Tampereen Kauppahallin kanssa aktiivisille senioreille suunnatun tapahtuman. Laita päivämäärä kalenteriisi ja tule mukaan kohtaamisiin!

Jos olet alle 122-vuotias, olet vielä nuorempi kuin ihanan aktiivinen Tampereen Kauppahalli. Kauppahallin kulttuuri on säilynyt suht samanlaisena läpi historiansa. Kauppahallissa ihmiset kohdataan kasvokkain ja hötkyilemättä, tietotaito siirtyy sukupolvelta toiselle ja yhteisö pitää pystyssä vaikeampinakin aikoina.

Perinteiden pysyessä halli kuitenkin kehittyy jatkuvasti. Tarjolle ideoidaan uusia tuotteita & palveluita, sekä kohtaamisen mahdollisuuksia ihmisten kanssa, joilta voi oppia uusia näkökulmia elämään.

Samanlaista eloa toivoisimme jokaiselle, myös Kauppahallin seinien ulkopuolella. Siksi syyskuussa juhlimme tekemistä, terveyttä ja yhteisöjä.

❤️ Ma 4.9. klo 10–15 aikuiseksi kasvanut Kauppahalli & TampereMissio kutsuvat kaikki eläkeläiset innostumaan uusista harrastuksista sekä kehon ja mielen hyvinvoinnista.

❤️ Mukana Kauppahallissa on syvälle sukeltavia paneelikeskusteluja, terveyden- & hyvinvoinnin asiantuntijoita sekä paikallisia harrastusryhmiä, -kerhoja & -yhteisöjä toimintaansa esittelemässä.

🔴 OHJELMA
⏰ Klo 9–9.45
Ilmainen teemaopastus Kauppahallin historiaan. Lähtö Hämeenkadun holvikäytävästä.

ESIINTYMISLAVA (Ravintola 4 Vuodenaikaa tiloissa)

⏰ Klo 10–10.45
“Arjen hyvinvointi – pienten tekojen suuret terveysvaikutukset.”
Näyttelijä Elisa Piispasen osallistava & inspiroiva hyvinvointiluento.

Asahi-taukojumppa

⏰ Klo 11–12
“Pohdintoja matkan varrelta.”
Liisa Roine & Seppo Mäki puhuvat näyttelijänuristaan, teatterista ja taiteesta.

“Kiitos elämästä äiti.”
Runoilija & lyriikan ohjaaja Arja Rantanen tulkitsee Lauri Viidan ja Aila Meriluodon runotuotantoa.

⏰ Klo 12–12.45
”Vauvasta vaariksi Kauppahallissa – kuinka paljon huumorintajua tarvitaan perheyrityksen pyörittämiseen tiiviissä yhteisössä?”
Koomikko Anitta Ahonen & Kalaherkkujen Petri Nygren keskustelevat hallin historiasta ja elämästä legendaarisen rakennuksen seinien sisällä.

Asahi-taukojumppa.

⏰ Klo 13–13.45
“Oi niitä aikoja!”
Kahvila Aniittan perustaja Aniitta Hjelm ja muusikko Kikka Salmi herättävät eloon vuosikymmenten muistot Kauppahallista tarinoiden ja musiikin kautta. Saa laulaa mukana!

⏰ Klo 14–14.20
Anitta Iso A Ahosen eli ”kiroilevan rollaattorimummon” stand up-esitys (ilman kiroilua).

🔴 HALLIKINO esittää (4 Vuodenaikaa kabinetti)
Minä ja muut ympärilläni -seniorisploitaatioelokuva
⏰ Näytökset alkavat tasatunnein klo 10–14

”Leffateatteriin” mahtuu mukavasti n. 5 hlö/näytös. Ei varauksia. Paikalla elokuvan näyttelijöitä kertomassa projektista ja kokemuksistaan.

🔴 TAUKOTILAT
Keskustorin puoleiselta käytävältä löydät kaksi taukotilaa.

Ilopillerin naapurissa voit pysähtyä opettelemaan Canastan peluuta tai osallistua yhteisötaideteoksen luomiseen.

Kampaamon naapurissa voit pysähtyä hetkeksi ”Leelian lepotuoliin” juttelemaan itselle tärkeistä aiheista ja päivän polttavista.

🔴 MUKANA TAPAHTUMASSA
Aamukorva / TampereMissio
Kiipulan hiusalan opiskelijat
Kirjaston kotipalvelu
Kunto-Pirkat
Likellä-kerhot / TampereMissio
Nääsville
Orkidea Palvelut
Pesä Läsnäoloyhteisö
Peurankallion lähitori
Pirkanmaan Luustoyhdistys
Rikosuhripäivystys
Senioripysäkki & Ikätuki / TampereMissio
Silmäsairaala Pilke
Taju ry
Tampereen Diabetesyhdistys
Tampereen kaupungin kulttuuri- & liikuntaluotsit
Tampereen seudun Näkövammaiset
Tampereen Sydänyhdistys

Seuraa uutisointia nettisivuillamme sekä tapahtuman facebook-sivulla: Seniori! – Hyvinvoinnin & yhteisöllisyyden tapahtuma Kauppahallissa. Tervetuloa viettämään mukava päivä kanssamme! ❤️

Tampereen kauppahalliyhdistys kuuluu TampereMission Ystäväyritys-verkostoon. Yhteinen tapahtuma toteutetaan Kauppahallin sosiaalisen vastuun tekona.

Kuva: VisitTampere/ Laura Vanzo