Kesäpäivä Ratinassa

Kesäpäivä Ratinassa 5.6.

Tervetuloa mukaan kesän ihanimpaan senioreille suunnattuun tapahtumaan!

Juhlimme jo toista kertaa Ratinassa kesää ja tulevaa suvea torstaina 5. kesäkuuta klo 11-16! Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Tapahtuma järjestetään Ratinan kauppakeskuksen tapahtuma-aukiolla, eli sääkin on Ratinan viihtyisissä sisätiloissa takuuvarmasti kesäisen miellyttävä!

Tänä vuonna tanssitaan ja tunnelmoidaan nuoruuden vuosien tahtiin! Tervetuloa viettämään kesäpäivää teemaan sopivissa asuissa, esimerkiksi 50-60-lukujen rokkityyliin – tai juuri sellaisena kuin olet.

Päivän päätähtenä pääsemme näkemään Pirkanmaan oman Elviksen show:n eli ARON:in. ARON on kansainvälistä tunnustusta saanut Suomen johtava Elvis-tulkki, joka laulattaa ja tanssittaa kansaa takuuvarmoin ottein! Luvassa lisäksi nuoruuden ikivihreitä Lauluklubi Gentsin ja Lauluryhmä Duuriksen tahtiin. Tapahtuman juontaa iki-ihana Tuija Piepponen.

Ohjelmassa lisäksi tanssiesityksiä, seniorijumppaa, arvontoja, tuotejakoa, alekuponkeja, kesäisiä toimintapajoja ja rauhallisia keskustelutuokioita, musiikkia, tanssia ja mukavaa yhdessäoloa! Katso tarkempi ohjelma alta ja tervetuloa mukaan!

5. kesäkuuta klo 11-16 Kauppakeskus Ratina

Ohjelmalavalla:

Kaikkien esiintyjien tahtiin on mahdollista tanssia!

❤️

klo 11:00 Lauluklubi Gents
klo 12:00 Lauluryhmä Duurikset
klo 12:30 Arvonta + Elixian seniorijumppa
klo 13:00 Elvis esiintyy
klo 13:30 LundDance tanssiesitys
klo 14:00 Arvonta + Elixian seniorijumppa
klo 14:30 LundDance tanssiesitys
klo 15:00 Elvis esiintyy
klo 15:30 Arvonta

Tapahtuma-aukiolla:

Oman elämänpuun kokoaminen & toimintakykytesti – Peurankallion lähitori 
Muistojen keskustelut – Senioripysäkki 
Kuunnelmia ja visailua – Aamukorva  
Kädentaitopaja ja makrameeaskartelua – Likellä-kerhot & 4H nuoret

❤️

Kuvauspiste Nostalgia – nappaa itsellesi kiva Polaroid-muisto!
4H nuorten yritykset: tue nuorta yrittäjää! Tarjolla tuotteita & myytäviä palveluita
Moottoripyörät esillä – Mansen Masinistit
Klo 11 tuotekassijako 50:lle ensimmäiselle – Tammerkosken apteekki Ratina
Klo 14 kahvia ja pullaa 100:lle ensimmäiselle – Espresso House Ratina

Nopeimmille lisäksi alennuskuponkeja Ratinan liikkeisiin!

4H Yrittäjien pisteet

Tue nuorta yrittäjää! Myynnissä mm. taidetta, palveluita ja leipomuksia. Klikkaamalla yrityksen nimeä pääset tarkastelemaan nuoren yrityksen sosiaalisen median kanavaa tai mainosta. Voit lukea 4H Yrittäjistä lisää Tampereen 4H ja 4H BusinessLab Tampereen seutu!

Tapahtuman 4H-nuoret:
Eloisa Crochet. Virkattuja pehmoleluja.
Anni Design. Erilaisia virkattuja ja neulottuja tuotteita.
Ikkunat puhtaaksi 4HY. Ikkunanpesupalvelut.
EluTech. Tekniikkapalvelut, älylaitepalvelut.
Kisutsu. Itse tehtyjä kynttilöitä ja pienet virkkuu/makrametyöt.
SaSin. art. Itse maalatut kortit ja virkatut tiskirätit.
Haavehelmet. Itse tehdyt korut.
Ainon kotileipomo. Itse tehtyä leipää.
Ruoho&leikkuri. Pihapalvelut, lumityöt, lemmikin ulkoilutus.

Tapahtumaa tukee:

Alennuskupongit Ratinan liikkeisiin löydät tapahtuma-aukiolta!

Specsavers Tampere Ratina
Finlayson Ratina
K-Supermarket Ratina
Glitter Ratina
Suomalainen Kirjakauppa Ratina
Granit Ratina
Café Linkosuo Ratina
Classic Pizza Restaurant Ratina
Jungle Juice Bar Ratina