Vuosijuhlassa palkitsimme ansioituneita työyhteisöjä ja -tekijöitä
TampereMission työntekijöiden vuosijuhlassa palkittiin tammikuussa vuoden 2023 ansioituneita työyhteisöjä. Hyvää palautetta saaneet Laatupalkinnot jaettiin nyt toista kertaa ja moni työyhteisö yltikin tiukoille kriteereille.
Laatupalkinto jaetaan sellaisille työyhteisöille, jotka täyttävät kaikki sille asetetut mittarit ja kriteerit. Ne vaihtelevat hieman sen mukaan, millaisesta työyhteisöstä on kysymys: esimerkiksi asumispalveluilla on hieman erilaiset tavoitteet kuin ravintoloilla. Kriteerit laatupalkinnon saamiseksi ovat kuitenkin mahdollisimman yhdenvertaisesti suunniteltu, jotta jokaisella työyhteisöllä on mahdollisuus ne saavuttaa.
Kriteerit ovat vaativia ja mittarit tiukkoja, koska haluamme pyrkiä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen kaikilla osa-alueilla. Ne kuitenkin ovat hyvin saavutettavissa, koska toimintamme on jo lähtökohtaisesti aina täynnä lämpöä, iloa ja kohtaamisia. Tästä kertoo myös viimeisin omaisten kyselyiden tulokset, joissa korostui tyytyväisyys turvalliseen toimintaympäristöön sekä läheisen arvostavaan ja yksilölliseen kohtaamiseen.
Tänä vuonna Laatupalkinnon saaneet työyhteisöt täyttivät kaikki kolme kriteeriä:
Kiitettävä läheistyytyväisyysAktiivinen yhteydenpito asiakkaiden läheisiinYhteisten asioiden kehittäminen
Laatupalkinnon saivat Aktiivi, Kotipeura, Rauhala, Silmula, Vienola ja Villa. Paljon onnea ja kiitos mahtavasta työstä!
Lisäksi juhlassa palkittiin pyöreitä palvelusvuosia täyttäneitä työntekijöitä. 10 vuotta TampereMissiolla olleita oli jopa 7 henkilöä, 20 vuotta talossa olleita 3 henkilöä ja jopa yksi 40 vuotta töissä ollut henkilö – erityisen iso kiitos myös teille!