Vuoden Selma 2025

TampereMissio valitsee vuosittain yhden ansioituneen vapaaehtoisen eli Vuoden Selman. Tämän vuoden teemana on porukan innostaja. Vuoden Selma 2025 on vapaaehtoinen, joka tuo iloa, energiaa ja yhteishenkeä.

Etukäteen määritellyt kriteerit vaihtuvat vuosittain ja auttavat vapaaehtoisen valinnassa – valinta on nimittäin vaikea, sillä ehdotuksia tulee työntekijöiltä lukuisia. Porukan innostaja on henkilö, joka esimerkiksi levittää hyvää mieltä ja kannustaa muita, ottaa kaikki mukaan ja huomioi toiset, toimii esimerkkinä tekemisen ilosta ja yhteisöllisyydestä sekä haluaa kehittää toimintaa ja tuo ideoitaan esille. Valinnan teki tänä vuonna TampereMission toimitusjohtaja Arja Laitinen ja Vuoden Selma palkittiin vapaaehtoisten joulupuurotapahtumassa Selman päivänä 5.12.2025.

Kunnianimi ”Vuoden Selma” tulee kaupunkilähetyksen kunniajäsenestä, diakonissa Selma Valtosesta, joka teki tärkeää työtä erityisesti tamperelaisten lasten hyväksi. Sattumalta – tai suunnitellusti – 5. päivä joulukuuta on samalla myös Selman nimipäivä, sekä kansainvälinen vapaaehtoisten päivä. YK:n julistamana päivänä on tarkoitus kiittää ja nostaa esille vapaaehtoisten tekemää korvaamatonta työtä yhteiskunnan hyväksi.

Valinta oli jälleen haastava, sillä jokainen vapaaehtoisemme tekee omalla panoksellaan valtavan tärkeää työtä tamperelaisten ja pirkanmaalaisten ihmisten hyväksi. Tänä vuonna Vuoden Selmaksi kruunattiin Taru Tapioharju, joka on toiminut jo 20 vuotta TampereMission vapaaehtoisena.

”Vuoden Selma on vapaaehtoinen, jonka arvoa ei mitata palvelusvuosissa tai määrässä. Palkitsemme tänä vuonna ansiokkaan vapaaehtoisen, joka on omalla toiminnallaan innostuttanut muita sekä ennen kaikkea auttanut ja tehnyt hyvää paikallisten ihmisten hyväksi”, kertoi järjestöjohtaja Matti Helin puheessaan puurojuhlassa.

Taru muistelee aloittaneensa jo vuonna 2002 Senioripysäkillä kirjallisuusterapiaryhmän ohjaajana. Hän on lisäksi ohjannut muitakin ryhmiä vuosien aikana ja on toiminut Ikätuen sekä Aamukorvan vapaaehtoisena. Taru toimii näissä kaikissa tehtävissä edelleen.

”On ilahduttavaa, että meillä on lukuisia vapaaehtoisia, jotka omalla toiminnallaan innostavat muita. Tarun monipuolinen kulttuurin kautta innostaminen oli ratkaiseva tekijä valinnassa”, kertoo Arja Laitinen.

Tarua kuvailtiin vapaaehtoisena sitkeäksi, herkäksi ja avoimeksi, joka on paneutunut koko sydämellään ja ammattitaidollaan ryhmään. Taru on hyvä kuuntelija, taitava ohjaaja ja on saanut muita tekemään yhdessä asioita. Tarun luova osaaminen on laajaa, mutta on samalla myös asioiden ja prosessien eteenpäin viejä. Taru on elämänmyönteinen ja oma itsensä: tärkeä keskushenkilö.

Kiitos Taru kaikesta tekemästäsi hyväntekemisestä ja onnea Vuoden Selma 2025 -tittelistä: olet sen ansainnut!

”Kiitos myös jokaiselle vapaaehtoiselle, joka on tänäkin vuonna nähnyt vaivaa ja auttanut, tukenut ja kuunnellut. Ollut mukana poistamassa yksinäisyyttä Tampereelta. Vapaaehtoiset ovat mukana toiminnassa vuoden jokaisena päivänä ja toivomme, että saatte kiitosta ja arvostusta meiltä myös tarpeeksi usein! Olette TampereMission sydän”, tiivistää vapaaehtoistoiminnan asiantuntija Miia Mustalahti.