Vanhemmuus ei ole yksilölaji

Missä on nykyajan kylä?

Kello on kaksi iltapäivällä. Lattialla on levällään kolme palapeliä, kattilassa kuivahtaneet puuronrippeet ja ilmassa leijuu vaipparoskiksen tuttu tuulahdus. Amsu pyytää välipalaa ja Bamsu pitäisi viedä vaunulenkin kautta päiväunille. Ainiin, apteekissakin pitäisi käydä.

Moni vanhempi tunnistaa hetken, kun omat voimavarat alkavat ehtyä, vaikka päivää on vielä paljon jäljellä. Silti vanhemmuuteen liittyy sitkeä uskomus siitä, että arjesta pitäisi selvitä omin voimin. Pärjäämisen kulttuuri elää vahvana, vaikka lasten kasvattaminen ei ole aina ollut vain ydinperheen vastuulla. Vielä jonkin aikaa sitten lasten kasvattamiseen osallistui kokonainen kylä. Ja kyllä, maailma on muuttunut, mutta vanhempien tarve tuelle, yhteisöllisyydelle ja rinnalla kulkeville toisille aikuisille on pysynyt ennallaan.

Yksinäisyys lapsiperhearjessa jää usein piiloon

Kun kylän tukea ja yhteisöllisyyttä ei ole nykyään helposti saatavilla, yksinäisyydelle jää tilaa. Silti lapsiperhearjen yksinäisyydestä puhutaan yllättävän vähän. Yksinäisyys ei nimittäin tarkoita vain sitä, ettei ympärillä olisi ihmisiä. Se voi olla myös kokemus siitä, ettei tule aidosti nähdyksi, kuulluksi tai ymmärretyksi omassa arjessaan. Moni vanhempi kantaa päivissään valtavan määrän vastuuta, suunnittelua ja huolta, joka jää helposti näkymättömäksi muille.

Kun vastuu kasaantuu ja arjen kuormittavuus jää huomaamatta, yksinäisyyden tunne voi vahvistua. Joskus avun pyytämisen kynnys kasvaa liian korkeaksi, ja tavallisestakin arjesta tulee suorittamista. Moni pohtii, miksi oma jaksaminen on koetuksella, kun näyttää siltä, että muutkin selviytyvät arjestaan vaivatta. Todellisuudessa harva pärjää yksin, vaikka siltä ulospäin saattaakin näyttää.

Pärjäämisen kulttuurin varjopuoli

TampereMission Kimpassa-perhetoiminnassa haluamme osaltamme haastaa pärjäämisen kulttuuria sekä mahdollistaa kohtaamisia, jotka vähentävät yksinäisyyden kokemusta. Tukea ei tarvitse ansaita kriisillä, eikä mukaan tullakseen tarvitse olla uupumuksen rajalla. Riittää, että kaipaa seuraa, vertaistukea tai mahdollisuutta jakaa arkea muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa.

Kohtaamisia, jotka keventävät arkea

Kimpassa-perhetoiminnassa erilaiset perheet kohtaavat matalalla kynnyksellä. Ohjaajien tavoitteena on luoda turvallinen ja rento ilmapiiri, johon jokaisen on helppo tulla omana itsenään viikosta toiseen. Jo se, että vanhempi tulee nähdyksi ja hänen kokemuksensa tunnistetaan, voi keventää taakkaa ja vähentää yksinäisyyden tunnetta merkittävästi.

Äitikaveri kulkee rinnalla

Ryhmätoiminnan lisäksi Kimpassa-perhetoiminnan kautta on mahdollista löytää rinnalleen vapaaehtoinen äitikaveri. Äitikaveri on turvallinen aikuinen, jonka kanssa voi lähteä kävelylle, jutella arjen iloista ja haasteista tai ihan vain viettää aikaa ilman suorituspaineita. Yksinäisyys ei useinkaan hälvene suurilla ratkaisuilla, vaan sillä, että joku pysähtyy aidosti kohtaamaan.

Yhdessä on kevyempi kantaa

Lopulta kyse on usein hyvin yksinkertaisesta asiasta: siitä, että tulee nähdyksi. Kun iloja, huolia ja tavallisia arjen asioita saa jakaa toisen ihmisen kanssa, yksinäisyydelle jää vähemmän tilaa. Yhteys toisiin ihmisiin on yksi niistä peruspilareista, joiden varaan jaksaminen rakentuu. Siksi jokaisen vanhemman pitäisi muistaa, että avun, tuen tai seuran kaipuu ei ole merkki heikkoudesta. Apua saa kaivata, vaikka arki näyttäisi ulospäin ihan tavalliselta. Täällä ei tarvitse pärjätä yksin.

 

Jenny Sallinen
Kimpassa-perhetoiminnan ohjaaja

Meidän Blogit -sarjassa TampereMission työntekijät kirjoittavat oman työnsä arjesta, ajankohtaisista ilmiöistä tai näkökulmista, jotka koskettavat kohtaamiamme ihmisiä ja yhteisöjä.