Muutosta muuttoon

Saimme loppuvuodesta 2024 kuulla, että Iltalinjan kohtaamispaikan aika Hämeenpuiston pilvenpiirtäjän kivijalassa on käymässä vähiin ja olisi aika pakata jo toisen vuosikymmen puolelle venähtäneen vierailun aikana kertynyt tavara uuteen osoitteeseen. Siinäpä sulateltavaa kerrakseen. Hämeenpuiston toimipiste ehti lähes 15 toimintavuoden aikana muodostua useammille kävijöille ja kulkijoille kodin jatkeeksi ja voisi melkein sanoa, että ihan toiseksi kodiksi asti.

Viimeiset viikot Hämeenpuistossa olivat haikeita ja vaikeita kävijöille sekä tietysti myös meille ohjaajille, allekirjoittanut ainakin nostaa tässä kohtaa käden pystyyn. Paljon muisteltiin menneitä tapahtumia ja hienoja yhteisiä hetkiä sekä niitä kävijöitä, jotka ovat siirtyneet jo ajasta iäisyyteen ja kuinka kukin osaltaan oli aikoinaan Iltalinjalle eli Iltikselle löytänyt. Tarinoita riitti paljon ja välillä tuntui, että itse muuton tekeminen ihan unohtui, kun sukelsimme menneiden muisteluun. Kokemukset ja niiden jakaminen toivat meidät kaikki yhteen yhteisen asian ja muistojen äärelle. Olenkin todella kiitollinen, että olen päässyt kokemaan ja jakamaan näitä hetkiä tässä upeassa yhteisössä.

Muutoksia myös toimintaan

Jännittävää muutosta teki myös uudet muutoksen tuulet, jotka vääjäämättä vaanivat Rongankadulla Koskikodin kivijalan uumenissa. Uuden toimitilan myötä kohtaamispaikan arjen käytännöt tulivat hieman muuttumaan totutusta. Esimerkiksi nyt Iltiksen kävijöiden täytyy painaa ovisummeria päästäkseen kohtaamispaikkaan sisälle, kun ennen vanhaan ovesta vaan lampsittiin aivan omatoimisesti. Aluksi tämä hämmästytti ja kummastutti mutta lopulta kuitenkin huomattiin, että summeri on kätevä vekotin ja tuo kohtaamispaikkaan mukavasti lisää turvallisuuden tunnetta kävijöille sekä meille työntekijöille.

Myös osa Iltiksen toiminnoista koki muodonmuutoksen, kuten kokkailut, jotka supistuivat aika lailla minimiin, sillä uuden kohtaamispaikan keittiössä on mahdollista kokonsa vuoksi keitellä enää vain erittäin vahvaa kahvia kävijöiden iltojen piristeeksi. Jos ei kokkailla niin sitten kuntoillaan, nimittäin uuden Iltiksen kellarista löytyy meidän tarpeemme hienosti täyttävä gymi eli tuttavallisemmin kuntosali. Tätä hienoutta olemme pystyneet hyödyntämään hyvän sijaintinsa ansiosta tavoitteelliseen kuntosaliharjoitteluun, mikä on poikinut kivasti uusia aktiivisia kunnon kohottajia.

Vaikka uudet tilat ovat jo vuoden verran ehtineet vanhentua, ei muutto suinkaan ole ohi. Nimittäin juuri aivan naapuriin valmistuneesta Tampere Mission talosta löytyy muun muassa upea yhteisökeittiö, jonne Iltalinjan kauan odotetut kokkailut luonnollisesti siirtyvät. Uusi keittiö antaa upeat mahdollisuudet opetella terveellistä ja taloudellista ruoanlaittoa sekä toteuttaa mitä mielikuvituksellisempia herkkuja turvallisessa ympäristössä.

Uuden Iltiksen toimipisteen keskeinen sijainti Tampereen aivan ydinkeskustassa mahdollistaa hyvän saavutettavuutensa ansiosta myös helpon ja vaivattoman toiminnan jalkautumisen. Meidän on helppo lähteä kävijöidemme kanssa kylille näkymään ja kokemaan, osallistumaan tapahtumiin tai sitten ihan vain pienelle happihyppelylle keskustan hulinaan, palaten hetkisen päästä takaisin kahvikupposen pariin Iltalinjalle. Näistä pienistä yhteisistä pyrähdyksistä nousee kivasti jutun juurta ja arkipäivän ajatuksia, jotka välillä tuovat näkyväksi tarpeita tai toiveita, jotka muutoin saattaisivat jäädä pipon alle jumiin.

Muutto hyvin, kaikki hyvin

Aluksi mietimme jännittyneenä, miten Iltiksen toiminnan jossain määrin suuretkin muutokset vaikuttaisivat kävijöihin. Me ohjaajat olemme kuitenkin iloksemme saaneet huomata, että toiminta uusissa tiloissa on sujunut mallikkaasti ja kävijät ovat olleet tyytyväisiä. Muutto on tuonut toimintaan kivasti myös uusia kävijöitä ympäri Pirkanmaata ja lisäksi varttuneempaa väkeä käy säännöllisesti piipahtamassa yläkerran naapurista Tapion Talosta.

Uusi toimipiste Rongankadulla on versonut jo paljon iloa ja uusia ideoita siitä, miten sen vanhat uskolliset ja uudet uteliaat toivoisivat Iltalinjan kohtaamispaikan toimivan nyt ja tulevaisuudessa.

Jan Pilman
Kirjoittaja toimii Iltalinjan ohjaajana.

 

Lisätietoja

Iltalinjalla – kansalaisten kohtaamispaikka on kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville nuorille ja aikuisille tarkoitettu matalan kynnyksen toimitila.
”Iltis” on avoinna maanantaista perjantaihin klo 17–19:30.

Haluaisitko tulla tutustumaan Iltalinjan toimintaan? Tervetuloa!

Ota yhteyttä Janiin ja kysy lisää taikka tule paikan päälle tutustumaan.