Kiitospäivästä Uuteen Vuoteen
Amerikkalaisen, juuri siellä vietetyn kiitospäivän tunnetuimman syntytarinan mukaan vuonna 1620 satakunta uskonsa vuoksi vainottua puritaania pakeni Englannin Plymouthista Amerikkaan Mayflower-nimisellä laivalla. Matka kesti kaksi kuukautta.
Uudisasukkaiden oli tarkoitus nousta maihin Hudsonjoen alueelle nykyisen New Yorkin osavaltion alueella. Hankala merenkäynti esti maihinnousun, ja matka jatkui Cape Codiin, jonne he rantautuivat marraskuussa 1620. Tutkittuaan seutua 102 henkeä asettui hiukan pohjoisemmaksi, jonne he perustivat Plymouthin kaupungin nykyisen Bostonin kaupungin eteläpuolelle joulukuussa 1620.
Tarinan mukaan siirtolaisten saapuessa syksy oli liian pitkällä useimpien istutusten tekemiseen, ja he kärsivät tuoreen ruuan puutteesta. Kun vielä ensimmäinen talvi uudella mantereella oli epätavallisen ankara, puolet siirtokunnan jäsenistä kuoli.
Kevään tultua paikallisen Wampanoag-heimon päällikkö Massasoit teki sopimuksen rauhaomaisesta rinnakkainelosta uudisasukkaiden kanssa. Heimo lahjoitti tulijoille ruokaa ja opetti tulijoita kalastamaan, metsästämään ja viljelemään maissia. Syksyllä 1621 tulijoiden kuvernööri William Bradford määräsi lokakuussa kolme päivää rukousta ja juhlaa ensimmäisen oman sadon juhlistamiseksi.
Uudisasukkaat kutsuivat päällikkö Massasoitin ja 90 heimon jäsentä jakamaan juhlan kanssaan. Siihen kuului urheilua, sotilasparaati sekä runsaasti ruokaa.
Suomalaiseen perinteeseen ei kuulu kiitospäivä, kuten Yhdysvalloissa. Ehkä syytä noin kansakuntana olisi, olemmehan selviytyneet nälänhädistä, sodista ja lama-ajoista. Vaikka paremminkin voisi mennä, aihetta kiitokseen ja kiitollisuuteen todellakin on. Kuukausia jatkuvan marraskuun aikana tosin on aika luonnollista, että huomio kiinnittyy enemmän siihen, mikä on huonosti, kuin siihen mikä on hyvin. Tätä voisi näin jouluna, tai Uuden Vuoden lupauksia tehdessä, miettiä.
Amerikan kiitospäivän historia on hieno siinäkin mielessä, että se kertoo jotain olennaista yhdessä elämisen taidosta ja siihen liittyvästä ajatuksesta jakaa omasta. Suomalaisessa kontekstissa yhdessä elämisen taito nousee samasta lähteestä kuin naapuriapu.
Omia kykyjä ja taitoja voidaan käyttää toisten hyväksi. Toimivassa yhteisössä tapahtuukin jatkuvaa näkemysten, kiinnostusten, osaamisten, verkostojen ja mahdollisuuksien jakamista. Ja jos omasta jaettava on vaikkapa ruokaa ja juomaa, ollaan jo lähellä yhdessä elämisen hauskempaa puolta, yhdessä juhlimista – kuten ensimmäisenä kiitospäivänä tapahtui.
Yhdessä elämisen taito hyväksyy moniäänisyyden ja erilaisuuden luottamuksen rakentamiseksi. Se edellyttää empatiaa ja valmiutta muuttaa asenteitaan ja oppia toisilta avoimessa ilmapiirissä. Samalla se alleviivaa jokaisen oikeutta oman kokemuksen kertomiseen ja kuulluksi tulemiseen; jokaisen osaamista tarvitaan yhteiseksi hyväksi ja jokainen voi toimia yhteisössä omien mahdollisuuksiensa, taitojensa ja vahvuuksiensa mukaisesti. Kyse on tasa-arvoisesta ja tilaa antavasta dialogisesta tilasta – aito yhteisö on aina moniääninen.
Yhdessä elämisen taito on ajankohtaista aina, mutta erityisesti nyt vihapuheen kukoistuskaudella. Kärjistyvät asenteet ja niistä nouseva vihapuhe ovat nyt valitettavan vahvasti läsnä. Tänään meitä haastaa sama kysymys kuin 1620-luvun Amerikassa: miten voisimme tulla toimeen toistemme kanssa ja miten rakentaa yhteistä elämää erilaisuuksista huolimatta.
Kiitos kuluneen vuoden yhteistyöstä, rauhallista joulua ja hyvää alkavaa Uutta Vuotta!
Matti Helin
Kirjoittaja on TampereMission järjestöjohtaja