Iltalinjalla kohdataan yhdenvertaisesti
Tiedätkö, mitä Iltalinjalla tehdään? Iltalinja on nimensä mukaisesti kansalaisten kohtaamispaikka. Tänne tullaan tapaamaan kavereita, osallistumaan toimintaan ja viettämään aikaa, kuten tavallisissa nuorisotaloissa on tapana. Kävijäkunta tosin koostuu kehitysvammaisista ja erityistä tukea tarvitsevista nuorista ja aikuisista.
”Iltis” onkin malliesimerkki siitä, että kehitysvammaisten palvelut tulee rakentaa aivan kuten muidenkin kansalaisten palvelut.
Tärkeintä on aito meininki
Ovi kilahtaa, tuttu kävijä moikkaa ja suuntaa tavalliseen tapaan kohti tietokoneita. Keskustelu käy sohvaryhmällä vilkkaana tulevista biljardikisoista. Pian pitäisi myös startata YouTube-videoiden levyraati, jonka alkamisen perään kysellään. Keittiössä istuskellaan omassa rauhassa ja vain ollaan.
TampereMission vakinaistettu hanke Iltalinjalla on vuodesta 2009 Tampereen Hämeenpuistossa toiminut matalan kynnyksen toimitila, joka on auki arki-iltaisin. Sen tarkoituksena on mahdollistaa erityisten nuorten ja aikuisten turvallinen vapaa-ajan vietto. Tilassa voi tavata ihmisiä, saada ohjausta ja neuvontaa, harrastaa ja osallistua, tai olla tekemättä mitään. Mitään tekeminen onkin asian ytimessä: se kielii siitä, että toiminnan tulee lähteä kävijöistä itsestään, joka taas toteuttaa yhdenvertaisuuden tavoitetta.
Kaiken toiminnan taustalla on myös ajatus siitä, että kävijät kohdataan kuten muutkin ihmiset. Rinnalla kuljetaan, jotta oma elämä mahdollistuu. Kokeneet ohjaajat auttavat tarvittaessa, mutta usein sitä ei pyydetä eikä tarvita. Ohjatut tapahtumat rakennetaan kuitenkin niin, että niissä on aina taustalla ihmisten osallisuuden lisääminen. Kävijöiden äänen saaminen kuuluviin tekemisen yhteydessä voi olla tällaista ohjausta vaativaa toimintaa, sillä itseilmaisussa saatetaan tarvita tukea.
Iltalinjalla kävijöitä morotellaan välillä ronskinkin tuntuisesti, mutta niinhän nuorisotaloilla tehdään. Ja sitä kävijät arvostavat, joka näkyy myös Iltiksen suosiossa. Tiloissa käy viikoittain noin 85 kävijää, ja varsinkin korona-aikana alkaneet Facebook-livet vetävät päivittäin katsojia ympäri Suomen.
Biljardikisat hyvä esimerkki toiminnasta
Iltalinjalla harrastetaan ryhmissä esimerkiksi kokkailua, karaokea, musisointia, käsitöitä, lautapelejä ja retkiä. Paljon rakennetaan myös sen pohjalta, mitä kävijät itse toivovat. Alkukeväästä tavallisen viikkosuunnitelman lisäksi ohjelmassa on ollut esimerkiksi laskiaispulkkailua sekä kaakaoretki.
Yksi alkuvuodesta mainetta kartuttanut tapahtuma oli biljardin SM-kisat, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa Tampereella. Kehitysvammaisten kisat on aiemmin järjestetty 14 kertaa
Helsingissä, joten Tampereelle kisojen siirtyminen oli monelle iso juttu. Iltalinjalaiset ovat pitkään harrastaneet biljardia keilahallilla Kaupissa, ja tammikuun 2023 kisoihin treenattiin jo tavoitteellisesti.
Kisoihin osallistu lähes 40 osanottajaa ympäri Suomen. Naisten sarjan voitto saatiinkin lopulta Tampereelle, ja miesten sarjan voitto meni Helsinkiin. Upeat palkinnot sekä iltajuhla saatiin aikaiseksi yhteistyön voimalla ja esimerkiksi Galaxie Center tarjosi ystäväyrityksenä tilat kisoille.
Kisat olivat myös hieno näytönpaikka isommalle yleisölle kertomaan siitä, mitä kehitysvammatyö voi olla paikallisesti.
Iltalinjaa tulee tukea
Iltalinjalla on töissä kaksi ahkeraa ohjaajaa, jotka vastaavat kaiken toiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta, myös niistä kuuluisista Facebook-liveistä. Voiko teitä tukea ulkopuolisena, Iltalinjan ohjaajat Riikka Jordan ja Jan Piilman?
”Kyllä voi! Pienellä porukalla suunnittelemme ja vedämme kaiken itse, joten tulevaisuudessa tuki olisi tärkeää, jotta tekemisemme jatkuu laadukkaana.” Paikalliset yritykset ja toimijat voivat esimerkiksi tarjota Iltalinjalaisille pääsyjä erilaisiin kulttuuri- ja urheilutapahtumiin, tai mahdollistaa muuta harrastamista. Erityisten nuorten ja aikuisten tulee saada harrastaa ja elää oman näköistä elämäänsä yhdenvertaisesti, mutta siihen tarvitaan avuksi ammattilaisten tarjoamia puitteita ja osaamista.
Emma Sireeni
Viestinnän harjoittelija
Seuraa Iltalinjaa Facebookista ja Instagramista!