Yksinäisyys on vakava, kaikenikäisiä koskettava yhteiskunnallinen ongelma. Suomessa yksinäisyydestä kärsii lähes 30 % väestöstä ja ihmisten ikääntyessä yksinäisyyden kokemukset yleistyvät. Joulun ja juhlapyhien aikana yksinäisyyden tunne usein vielä korostuu. Me TampereMissiolla autamme ja tuemme heitä, jotka kärsivät yksinäisyydestä ja kaipaavat apua.
Lahjoittamalla joulun aikana autat paikallisia ikäihmisiä löytämään seuraa ja mielekästä tekemistä arkeen. Lahjoituksesi avulla luomme yhteisöjä, joissa kukaan ei jää yksin – enemmän kohtaamisia, vähemmän yksinäisyyttä.
TampereMission keräyslupa RA/2022/200
Joulun ajan lahjoitukset ohjaamme Likellä-kerhotoimintaan, joka mahdollistaa yhteistä tekemistä ja seuraa yksinäisyyteen – jo 40. kerhossa Tampereella.
Likellä®-kerhot ovat +60-vuotiaille suunnattuja kohtaamispaikkoja, jotka löytyvät läheltä kotia. Likellä-kerhot kokoontuvat viikoittain eri puolella Tamperetta. Kävijät voivat yhdessä itse päättää, mitä haluavat yhdessä tehdä: niissä esimerkiksi tehdään kädentöitä, pelataan pelejä, liikutaan ja kahvitellaan yhdessä. Kerhoja ohjaavat vertaisvapaaehtoiset, jotka antavat omaa aikaansa ja osaamistaan kerhojen ja yhteisöjen hyväksi.
Likellä-kerhot ovat yhteisöjä, joissa voi olla oma itsensä. Yhteinen tekeminen vähentää yksinäisyyttä ja monet ovat löytäneet kerhoista aivan uudenlaista iloa elämäänsä.
MobilePay
16023
Tilisiirto
Nordea FI39 1146 3001 1139 40
TSOP FI35 5730 0820 4378 42
TampereMission keräyslupa RA/2022/200
”Itellä on ollu myrskyjä, oon saanu täällä tukea, ystäviä saanu. Olin uppoamassa, ennen kuin löysin tän kerhon. Tää on oikein hyvä kerho, nautin joka sekunnista.”
”Kun aloin käymään, oli kuin uusi ovi olisi auennut mun elämään. Olen onnellinen, että tää on olemassa!”
”Jos aamulla onkin välillä vaikea nousta, niin heti kun tajuaa, et ihanaa, et on taas tiistai, lähden heti liikkeelle. Odotan kerhoa. Jos ei olisi mitään, jäis petiin. Täältä saa voimaa, ihan niin kuin vaivat paranis!”
TampereMissio on toiminut jo yli 140 vuotta pirkanmaalaisten hyvinvoinnin hyväksi. Lahjoittajiemme ansiosta autamme Pirkanmaalla apua tarvitsevia nuoria, ikäihmisiä, lapsiperheitä ja erityisryhmiä kymmenien ammattilaisten ja satojen vapaaehtoisten voimin.
Lahjoittamalla olet rakentamassa myötäelävää kaupunkia yhdessä TampereMission kanssa. Lahjoitustapoja on useita ja voit kohdentaa lahjoituksesi sinulle tärkeään kohteeseen myös joulun aikana.
Vertaisesti johdetut Likellä®-kerhot ovat alueen asukkaiden luomia kohtaamispaikkoja, joissa yhteinen tekeminen perustuu osallistujien omiin kiinnostuksiin, voimavaroihin ja kykyihin.
Senioripysäkki antaa maksutonta tukea +60-vuotiaille elämän vaikeissa hetkissä. Yksilö- ja ryhmäkeskusteluita ohjaavat sosiaalialan ammattilaiset. Ikätuen koulutetut vapaaehtoiset tarjoavat aikaa ja yhdessäoloa yksinäiselle seniorille.
Aamukorvan vapaaehtoiset tarjoavat ystävällisen kuulijan ja keskustelukumppanin aamun varhaisina tunteina. Puhelimeen vastataan vuoden jokaisena aamuna.
Kimpassa-perhetoiminnassa tuemme pienten lasten perheitä järjestämällä ohjattuja vauvakerhoja maksutta kävijöilleen. Äitikaveritoiminnassa pienen lapsen äiti saa tukihenkilön aikuisesta vapaaehtoisesta.
Suuntaamalla avun nuoriin, mahdollistat mielenterveysjonossa olevalle tai työ- ja koulumaailman ulkopuolelle jääneelle nuorelle apua ja tukea elämän vaikeissa hetkissä.
Iltalinjalla – kansalaisten kohtaamispaikka on kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville nuorille ja aikuisille tarkoitettu matalan kynnyksen toimitila. Lahjoittamalla kehitysvammaisten hyväksi, mahdollistat yhdenvertaiset mahdollisuudet kaikille.
Voit lahjoittaa myös ilman kohdennusta. Tällöin käytämme saadut lahjoitusvarat parhaalla mahdollisella tavalla toimintaamme eri ikäisten ihmisten hyväksi ja hyvinvoinnin tueksi.
Lue lisää yhdistyksestämme ja jo tehdystä tärkeästä työstä.
Lahjoittamalla autat vähentämään yksinäisyyttä ja mahdollistat tuen antamisen sitä tarvitseville. Lahjoitusten avulla luomme kohtaamisia, iloa ja läsnäoloa arkeen. Lahjoittamalla TampereMission toimintaan, antamasi apu kohdentuu paikallisesti lähellesi.
Kuukausilahjoittaminen mahdollistaa avun ja tuen antamisen myös tulevaisuudessa. Auta meitä rakentamaan myötäelävää kaupunkia säännöllisellä kuukausilahjoituksellasi.
Lahjoittamalla joulun aikana 13.11.-31.12.2024 autat paikallisia ikäihmisiä. Ohjaamme ikäihmisille ja toimintaan yleisesti suunnatut tuotot Likellä-kerhotoimintaan. Voit myös lahjoittaa halutessasi muihin kohteisiimme tai TampereMission yleishyödylliseen toimintaan.
Voit lahjoittaa yllä olevalla lomakkeella, suoraan MobilePaylla numeroon 16023 tai tilisiirrolla Nordea FI39 1146 3001 1139 40
TSOP FI35 5730 0820 4378 42. Yritykset voivat lahjoittaa myös yrityksille suunnatulla lomakkeella täältä.
TampereMissio on luotettava, vakaa ja pitkän toimintahistorian omaava sosiaalialan järjestö, joka tavoittaa apua tarvitsevat kohderyhmät. TampereMission toiminta on paikallista, jota toteutetaan Tampereen sekä Pirkanmaan alueella. Paikallisen hyvinvoinnin tukeminen näkyy lähelläsi olevien ihmisten hyvinvoinnin kohentumisena.
Meidän kauttamme voit auttaa ikäihmisiä, nuoria, lapsiperheitä ja kehitysvammaisia sekä erityistä tukea tarvitsevia ihmisiä. Maksuttoman keskusteluavun kautta autamme matalalla kynnyksellä apua tarvitsevia ihmisiä. Lisäksi mahdollistamme paljon ennaltaehkäisevää tukea ryhmätoiminnan sekä harrastusten, kerhojen ja kohtaamispaikkojen avulla. Lahjoituksesi avulla voimme esimerkiksi tukea nuoria mahdollistamalla heille hyvän mielen harrastuskokeiluja, tarjota pullakahvit seniori-ikäisille kerholaisille tai antaa tukea vauvaperheen vanhemmille vapaaehtoistemme avulla.
Voit halutessasi kohdentaa antamasi lahjoituksen sydäntäsi lähellä olevalle kohderyhmälle tai yleisesti yhdistyksen yhteiskunnan hyväksi tehtävään työhön. Yleiseen toimintaan lahjoittamalla pystymme myös kouluttamaan ja kiittämään vapaaehtoisia, jotka antavat arvokasta aikaansa tuettavien hyväksi. Kohde on mahdollista valita lomakkeen täyttämisen yhteydessä.
Kuukausilahjoittajaksi liittyminen on helppoa. Voit liittyä kuukausilahjoittajaksi täyttämällä kuukausilahjoittamisen lomakkeen tai ottamalla yhteyttä varainhankinnan asiantuntijaan.
Liittymisen jälkeen otamme sinuun vielä sähköpostitse yhteyttä ja toimitamme ensimmäisen laskun eräpäivätoiveesi mukaisesti valitsemasi kuukausittaisen summan mukaisesti.
Yritysyhteistyö, Varainhankinnan asiantuntija
anuliisa.holappa@tamperemissio.fi
Kuukausilahjoitus veloitetaan laskuttamalla se TampereMissio ry:n toimesta säännöllisesti toivomasi eräpäivän mukaisesti. Lasku on mahdollista muuttaa e-laskusopimukseksi tai suoraveloitukseksi pankkisi kanssa saatuasi ensimmäisen laskun.
Kuukausilahjoitukseen suosittelemme e-laskua. Ensimmäinen lasku tulee perinteisesti paperiversiona postin välityksellä. Tämän jälkeen voit itse muuttaa laskutuksen toteutuvaksi e-laskuna verkkopankissasi. Tarvittaessa saat apua ja ohjeita e-laskusopimuksen tekemiseen talousosastoltamme.
Voit tehdä muutoksia kuukausilahjoittamiseen ottamalla yhteyttä ensisijaisesti varainhankinnan asiantuntijaan.
Voit myös perua kuukausilahjoittamisen ilmoittamalla asiasta puhelimitse tai sähköpostitse mielellään kahta viikkoa ennen seuraavan laskun eräpäivää.
Yritysyhteistyö, Varainhankinnan asiantuntija
anuliisa.holappa@tamperemissio.fi
15 €
Pullakahvit senioreiden kerhokokoontumiseen
30 €
Hyvän mielen perjantaihengailuihin tarjottavat viidelle nuorelle
50 €
Vapaaehtoisen tukihenkilön kouluttaminen
Lahjoitatko yrityksenä? Yrityksen tekemä rahalahjoitus mahdollistaa toimintamme jatkumisen ja annetun avuun toteutumisen lähellä olevien ihmisten hyväksi. Voit tehdä rahalahjoituksen käyttämällä yrityksille suunnattua lomakettamme tai tekemällä tilisiirron lahjoitustilillemme, katso tarkemmat tiedot Yrityksille-sivuiltamme. Tutustu myös muihin yrityslahjoittamisen mahdollisuuksiin.
Haluatko tehdä testamenttilahjoituksen? Testamenttilahjoituksella teet merkittävän teon ja autat tärkeässä työssämme. Yleishyödyllisenä järjestönä TampereMission ei tarvitse maksaa testamenttilahjoituksesta veroa, joten se käytetään kokonaisuudessaan toimintaamme. Testamentissa voidaan määrätä tarkemmin, mihin toimintamuotoon varat halutaan ohjata.
Yritysyhteistyö, Varainhankinnan asiantuntija
anuliisa.holappa@tamperemissio.fi