Lisätietoa
Tee hyvää -kirppis oli hitti jo vuonna 2023
Edellinen Tee hyvää -kirppis järjestettiin syksyllä 2023. Silloin purettavan As Oy Nikaman talosta (Kyttälänkadun ja Tuomiokirkkokadun kulmasta) myytiin kaikki käyttökelpoinen tavara myös huokeilla hinnoilla. Lähes kaikki tavarat saatiin myytyä ja koko tuotto kerättiin nuorten hyväksi. Kirpputorin avautuessa ulkona odotti korttelinmittainen jono eli samaa innostusta on odotettavissa tälläkin kertaa!
Kyttälään on samalle tontille valmistumassa vuodenvaihteessa TampereMission uusi toimitalo. Siirrymme siihen monesta toimipisteestä ja paljon käyttökelpoista, vuosikymmenten aikana kertynyttä tavaraa on jäämässä yli. Haluamme laittaa hyvässä kunnossa olevat tavarat kiertoon edullisesti, jotta mahdollisimman monella olisi varaa hankkia itselleen käyttökelpoisia huonekaluja ja tavaroita, joilla on vielä vuosia käyttöikää jäljellä. Samalla saamme myös kerättyä varoja ikäihmisiä yhteen kokoavan Likellä-toimintamme tukemiseen.
Edulliset hinnat
Ratinan kauppakeskus antaa liiketilan kirppistapahtuman käyttöön veloituksetta. Myyntitila on kookas (yli 400 neliötä) ja se tulee hyvin täyteen tavaraa. Myytävä tavara on käyttökelpoista, mutta monista näkyy, että ne ovat käytettyjä.
Tuotteet on hinnoiteltu kolmeen edulliseen hintaluokkaan, jotka ovat 2, 7 tai 30 euroa. Esimerkiksi 1930-luvulta peräisin oleva Arabian Hopeakello -kahviastiasto (6 kpl) myydään 30 eurolla.
Harvinaisemmista tuotteista, joissa on tunnettu valmistaja, järjestetään erikseen huutokauppa lauantaina 17.5. klo 14. Huutokaupattavia tuotteita on noin parikymmentä ja niihin voi käydä tutustumassa ja tekemässä ennakkotarjouksen jo aiemminkin kirpputorin aukioloaikoina.
Tunnettuja merkkejä
Suurin osa myytävistä tuotteista on erilaisia kotitalouksiin sopivia kalusteita.
Tarjolla on esimerkiksi runsaasti erilaisia tuoleja, pienempiä pöytiä, valaisimia, nojatuoleja, kaappeja ja moduulirakenteisia kirjahyllyjä. Monissa kalusteissa on mm. Artekin, Poulsenin tai Iskun tuotemerkki. Joukossa on myös muutamia todella vanhoja kalusteita, mm käsin tehty vanha kaappikello, vanha seinäkello sekä pieni kaappi vuodelta 1841.
Myynnissä on myös runsaasti erilaisia kotitaloustarvikkeita, kuten astioita, juomalaseja ja maljakkoja. Näistä monet ovat Arabian, Iittalan tai Pentikin valmistamia.
Lisäksi löytyy muun muassa Juhani Palmun, Riitta Särkän, Annukka Laineen ja Hanna Ijäksen taidetta.
Myös erilaista tietokonetavaraa ja AV-tuotteita on kaupan, kuten tietokonenäyttöjä, diaprojektoreita, tulostimia, stereoita muun muassa Marantz, Simex ja Kodak -merkkisiä.
Vaatteita kirpputorilla ei ole myynnissä, eikä myöskään isoja ruokapöytiä tai isoja vaatekaappeja. Tavaralla ei ole palautusoikeutta.
Lisäksi löytyy runsaasti koteihin sopivia edullisia taloustarvikkeita ja kalusteita, joukossa tunnettuja design-merkkejä.
Maksaa voi myös kortilla
Myymälässä on kassapiste, jossa tarkastetaan ja veloitetaan maksut. Voit maksaa korttimaksulla tai suoraan MobilePay-numeroon 83226 (Tee hyvää pop up ratina 2025). Huomioittehan, että kirppiksellä ei ole mahdollista maksaa käteisellä.