Miten voimme parantaa nuorten tilannetta Pirkanmaalla?

Kävimme syyskuussa vierailemassa Dublinissa opintomatkalla 30 hengen ryhmän voimin. TampereMissiolta matkalle osallistui kolme henkilöä, ja muuten mukana oli ihmisiä kaupungilta, oppilaitoksista, hyvinvointialueelta, muista järjestöistä, yrityksistä — ja nuoria itse. Matkan tarkoituksena oli selvittää, kuinka voisimme ottaa kollektiivisesti nuorista paremmin vastuuta, sektorit ylittäen. Irlannissa yhteistyötä on tehty onnistuneesti jo pidempään ja matkalla tutustuimme erilaisiin käytännön toteutuksiin.

+22,5 prosenttia vuodessa

Pirkanmaalla on maan nopeiten kehittyvä nuorten työttömyystilanne alle 25-vuotiaiden kohdalla (Pirkanmaan työllisyyskatsaus 7/2026). Työttömyyden lisäksi nuoret kohtaavat yksinäisyyttä, yhteisön ja osallisuuden puutetta, näköalattomuutta ja monin tavoin suurta epävarmuutta tulevaisuudesta. Siksi on selvää, että ongelmaa ei ratkaista yksin. Onkin Suomen mittakaavassa edistyksellistä, että ihmisiä on mukana näin monelta eri sektorilta, tekemässä konkreettisia toimia nuorten tilanteen parantamiseksi Pirkanmaalla.

”On erittäin tärkeää, että puutumme yhdessä nuorten tilanteeseen. On kestämätöntä, että kokonaisia sukupolvia valuu työ- ja kouluelämän sekä yhteisöjen ulkopuolelle, josta syntyy lisää ongelmia niin yksilötasolla kuin yhteiskunnassa”, kommentoi TampereMission toimitusjohtaja Arja Laitinen.

Osallistujien Suomi

Työttömyys on vain yksi osa ongelmaa. Yksinäisyyden vähentäminen ja osallisuuden vahvistaminen ovat olennaisia toimia nuorten tilanteen parantamiseksi. Osallistujien Suomi -toimenpideohjelma on eduskunnan yksinäisyyden ja ostrakismin (ulkopuolelle jättämisen) vähentämisen työryhmän tulos, jonka tarkoituksena on koota eri organisaatioiden voimia yhteen ratkaisemaan kyseisiä haasteita. Tämän Osallistujien Suomi -työn ansiosta on syntynyt myös pienempiä työryhmiä, joissa Pirkanmaalta on mukana Arja Laitinen. Myös tätä työtä kävimme esittelemässä Dublinissa.

”Nuorten yksinäisyyttä vähennetään myös luomalla lisää mahdollisuuksia kokoontua, löytää ystäviä ja harrastuksia. Siksi nuorten toimijuus on kehityksessä avainasemassa: nuorten on itse saatava vaikuttaa näihin asioihin. Työryhmässä olemme pohtineet nuorelta nuorelle -tyyppisen alustan rakentamista, jonka kautta nuoret itse voivat järjestää ja löytää mahdollisuuksia. Me apua tarjoavat tahot, koulut, työpaikat, tiloja ja tukea tarjoavat toimijat voisimme olla enemmän taustalla, mutta helposti saavutettavissa ja tarjoamalla verkostojamme nuorten käyttöön”, suunnittelee Laitinen.

Dublin ja yritysyhteistyö

Yhteistyön kehittäminen Pirkanmaalla ja Suomessa on siis vasta alussa. Dublinissa nuorisotyö jää enemmän julkisen sektorin ulkopuolelle järjestöjen toteutettavaksi, ja ne auttavat paljon kokonaisvaltaisemmin: yhdeltä luukulta saat apua mihin tahansa asiaan. Tukea päihteiden käytön lopettamiseen, rikollisesta elämästä irtautumiseen mutta myös uusia ystäviä, osaamista, työpaikkoja, lyhytkursseja kohti omaa unelmaa. Nuoret kohdataan yksilöinä: miten voimme auttaa juuri Sinua?

Myös yritykset ovat eri tavalla mukana ja toteuttavat sosiaalista vastuuta jo lähtökohtaisesti ja laajemmin, kuin Suomessa.

”Dublinissa huomasimme, kuinka yritykset tukevat nuorisotyötä rahallisesti, koska näkevät sen suoran vaikutuksen alueella. Vastuuta kannettiin myös laajemmin mahdollistamalla yrityksen alueella asuville nuorille työ- ja koulutuspolkuja. Sosiaalinen vastuu ei siis näyttäytynyt päälle liimatulta, vaan kaikkia hyödyttävältä toiminnalta”, kuvaa varainhankinnan ja yritysyhteistyön asiantuntija Anuliisa Holappa. Tulevien vuosien rahoitus pohditutti kuitenkin myös irlantilaisia. Pitkäaikaiset kumppanuudet toisivat vakautta.

Takaisin Suomeen

Myös Suomessa tehdään asioita hyvin, vaikka luvut näyttävät pahoilta ja järjestöleikkaukset iskevät isosti myös nuoriin. Dublinissa näimme, millaisia seurauksia nuorten ongelmien kasautumisella voi olla, jos niihin ei päästä puuttumaan ajoissa.

TampereMissio on viime vuosina auttanut nuoria eri hankkeiden myötä. Tukivoima auttaa erilaisissa elämän haasteissa olevia nuoria Pirkanmaalla. Haasteita voi olla työttömyyden ja yksinäisyyden lisäksi mielenterveyden, asumisen tai ihmissuhteiden kanssa. On yleisesti laskettu, että yhden syrjäytymisvaarassa olevan nuoren auttaminen säästää yhteiskunnan varoja jopa 1,2 miljoonaa euroa.

Nuorten asemaa on parannettava monella tavalla. Järjestöleikkauksien lisäksi myös nuorten passivoittaminen on ehdottomasti lopetettava: vapaaehtoistoimintaan ja mielekkääseen tekemiseen osallistuminen on mahdollistettava myös työttömille nuorille. Dublinista voisi ottaa senkin esimerkin, kuinka omaa yhteisöä pidettiin tärkeänä ja omalla kadulla asuvat ihmiset kuuluivat siihen vahvasti. Yhteisöstä huolehdittiin. Tunnemmeko me edes omia naapureitamme nimeltä?

Reissusta jäi paljon ajatuksia, joita lähdemme nyt jatkojalostamaan yhdessä. Dublinissa tutustuimme uusiin tapoihin toimia ylisektoriaalisesti, mutta myös asenteeseen, jossa meidän kaikkien hyvinvoinnista välitetään. Edessä on pitkä matka ja se alkaa asennemuutoksesta. Meidän ei ole pakko tyytyä nykyisiin rakenteisiin, tapoihin ja toimintamalleihin – tehdään asiat uudella tavalla, nuoret mukaan ottaen.

Opintomatkan järjesti Nuorisokeskus Marttinen ja matka oli Erasmus+-ohjelman rahoittama.

Suomalaiset ja irlantilaiset kollegat seminaaripäivän päätteeksi.
Suomalaiset ja irlantilaiset kollegat seminaaripäivän päätteeksi.

Emma Sireeni
Viestinnän asiantuntija, nuorten vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Yritysyhteistyö

Onko yrityksessäsi mietitty, kuinka sosiaalista vastuullisuutta voitaisiin toteuttaa? Lue lisää tavoista, joilla yritykset voivat tehdä yhteistyötä kanssamme ja samalla auttaa paikallisia ihmisiä Pirkanmaalla.

Yrityksille

Lisätietoa

Arja Laitinen