Kiinnostaako Linja 20-hanke? Siirry Linja 20-hankkeen sivuille!

Linja 20 - toimintatapojen kehittämistä ja mallintamista

Toipumisorientaatio lisää päihteitä käyttävien asiakkaiden kokonaisvaltaista kohtaamista ja osallisuutta

Leimaako sairauskäsitys päihteiden ongelmakäyttäjät parantumattomiksi? Kun sairauskäsitys tuntuisi lisäävän palvelujen ja hoidon järjestelmäkeskeisyyttä, niin toipumisorientaatiolla puolestaan tavoitellaan järjestelmän muuttamista asiakaslähtöisemmäksi ja osallistavammaksi.

Teksti: Juha Santala, sosiaalityön lehtori, TAMK, sosionomin tutkinto-ohjelma

Useiden asiantuntijoiden mukaan terveydenhuollon tulisi ottaa suurempi vastuu päihteiden ongelmakäytöstä. Tällä vapauduttaisiin päihteiden käyttäjien leimaamisesta ja moralisoinnista sekä saataisiin yksinkertainen käsittelytapa monimutkaiseen ongelmaan. Todellisuudessa bio-medikaalinen lähestymistapa ei tuntuisi lunastavan lupauksiaan ja toipumisorientaation viitekehyksessä sen asiantuntijakeskeisyyteen suhtaudutaankin kriittisesti (Santala 2022).

Linja 20 hankkeessa (https://tamperemissio.fi/linja20) on selvitetty mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien nuorten palvelukokemuksia. Sairauskäsitys tuntuu leimaavan ongelmakäyttäjät parantumattomiksi riippuvuussairaiksi (ks. Koivumäki 2022) ja jopa toivottomiksi tapauksiksi. Merkintä huumeiden käytöstä terveydenhuollon dokumenteissa estää asiakkaan saamasta tarpeenmukaista hoitoa, vaikka merkintä olisi jo vuosia vanha. Päihteitä käyttävän asiakkaan hoidon määrittää asiantuntijan tulkinta päihdesairaudesta eikä asiakkaan tosiasiallinen hoidon tarve. Hoidetaan päihdesairautta silloinkin, kun asiakas ilmoittaa kärsivänsä somaattisista oireista; kovasta päänsärystä kärsivän kanssa keskustellaan ”päihteistä, päihteistä, päihteistä”.

Nuorista tuntuu kuin he olisivat jatkuvasti epäilyksen polttopisteessä ja vain hakemassa lääkkeitä päihtyäkseen. Edelleen työntekijät saattavat asettaa erilaisia kynnyksiä ja mielivaltaisia ehtoja avun antamiseksi. Hyvin yleisesti tuen antamisen ehtona edellytetään kahden kuukauden päihteettömyyttä, seuloja tai useita kontrollikäyntejä. Pahimmillaan itsetuhoisia nuoria palautetaan päivystyksestä takaisin kadulle kavereiden ja omaisten hoidettaviksi. Kun palautuksia on tehty tarpeeksi monta kertaa, niin apua ei enää haeta, mikä lisää merkittävästi huumekuolemien riskiä.

Toivon näkökulmaa tarvitaan toipumiseen

Sairauskäsitys tuntuisi heikentävän toivon näkökulmaa painottavan toipumisorientaation mahdollisuuksia päihdetyössä. Päihteidenkäyttäjän leimaaminen parantumattomasti sairaaksi lisää toivottomuutta. Se ei anna toiveita paluusta normaaliin eikä tue henkilökunnan odotuksia hoidon onnistumisesta. Ja, jos hoidon tavoitteeksi asetetaan raittius, niin sitä ei useinkaan käytettävissä olevin lääketieteellisin tai muinkaan hoitokäytännöin saavuteta. Ei olekaan yllättävää, että hoitohenkilökunnan asenne etenkin huumeita käyttäviä kohtaan on usein kielteinen, pessimistinen ja jopa toivoton.

Dialoginen suhde vaatii nöyryyttä asiakkaan edessä

Toipumisorientaatioon perustuvassa auttamisessa pyritään toimimaan dialogisesti eli suunnilleen päinvastoin kuin medikalistisessa toimintatavassa. Dialogisessa suhteessa työntekijä ei päätä hoidon tavoitteita tai hoitokeinoja eikä hyvää kohtelua tarvitse erikseen käyttäytymisen muutoksella tai raittiuslupauksilla ansaita. Päihteitä ongelmallisesti käyttävän ihmisen edessä on oltava nöyrä. On oltava hiljaa ja kuunneltava. Kaikenlainen ylimielisyys on hylättävä. Jos työntekijä asettaa itsensä moraalisesti päihteidenkäyttäjän yläpuolelle, kuvittelee olevansa tätä sivistyneempi ja oppineempi tai ajattelee tietävänsä enemmän kuin tämä, on hän kykenemätön dialogiseen suhteeseen. (Santala 2011).

Vaikuttaa siis siltä, että sairausmalli ei ainakaan vielä ole vähentänyt päihteitä käyttävien asiakkaiden leimaamista ja moralisointia. Se ei ole myöskään lisännyt palvelujärjestelmän kykyä hoitaa tärkeintä tehtäväänsä eli päihteistä käyttävien ihmisten ihmisarvon ja -oikeuksien sinnikästä ja periksiantamatonta puolustamista. Kun sairauskäsitys tuntuisi lisäävän palvelujen ja hoidon järjestelmäkeskeisyyttä, niin toipumisorientaatiolla puolestaan tavoitellaan järjestelmän muuttamista asiakaslähtöisemmäksi ja osallistavammaksi.

Muutoksen edistämisessä emme saa luottaa vain valistuneisiin asiantuntijoihin, vaan muutoksen on lähdettävä toipujista itsestään. Korkeampi tietoisuus siitä, mitä biolääketieteellisen systeemin ja hoitojärjestelmän kohteena eläminen merkitsee, on asiakkailla ja siksi kaikki kokemusasiantuntijatoiminta on kannatettavaa. Vain dialogissa päihteiden käytöstä kärsivien ihmisten kanssa palvelujärjestelmä ja sen edustajat voivat vapautua stigmatisoivista toimintatavoistaan ja muuttaa järjestelmää inhimillisemmäksi.

Lähteet:

Koivumäki, Piia (2022) Eletty elämäntilanne päihdesosiaalityössä: Filosofinen analyysi Rauhalan ihmiskäsityksen situaation käsitteestä. https://journal.fi/janus/article/view/107625/71150

Santala, Juha (2011) Sosiaalipedagoginen sosiaalityö päihdetyössä https://journal.fi/sosiaalipedagogiikka/article/view/121781

Santala, Juha (2022) Toipumisorientaatio päihdetyössä. https://journal.fi/sosiaalipedagogiikka/article/view/109047

-----------------------------------------------