Turvallinen koti loppuelämäksi

Koivistonkylän rauhallisessa lähiössä sijaitseva Rongankoti Mirkku on pieni, yhdentoista ikääntyneen kehitysvammaisen asukkaan koti. Mirkku oli aikanaan perustamisvuonna 1990 Suomen ensimmäinen kehitysvammaisten vanhainkoti, joka uursi uraa ikääntyneiden kehitysvammaisten avohuollon asumispalveluiden kehittäjänä. Mirkun läheisyydessä sijaitsevien kolmen tukiasunnon asukkaat saavat tarvitsemaansa tukea esimerkiksi lääkehoitoon tai ruokahuoltoon Mirkusta, jossa ruoka valmistetaan itse. Viime vuosina sekä ulko- että sisätiloja on saneerattu ja asukkaat viihtyvätkin hyvin kodikkaissa yhteisissä tiloissa takan äärellä tai valoisan vehreällä palkongilla. Kesäisin aikaa vietetään paljon omassa pihassa kahvitellen.  

Mirkussa arki rullaa kiireettömässä elämänrytmissä. Jokainen asukas kohdataan arvostavasti ja kehitysvammaisten ikääntymiseen liittyvät erityispiirteet kuten muistisairaudet huomioidaan kunkin yksilöllisessä hoivassa ja ohjauksessa. Vaihtelua päiviin tuo virikkeellinen toiminta, jota kodin oman henkilöstön ja vapaa-ajantoiminnan ohjaajan ohella mahdollistavat kauppareissujen, lehdenluvun ja ulkoilun muodossa läheisen päivätoimintayksikkö Rongankoti Villan asiakkaat. Seurakunnan kanssa on tehty tiivistä yhteistyötä alkuajoista lähtien ja se jatkuu asukkaiden toiveesta edelleen.

Lisätietoja

Sanna-Kaisa Söderholm
Yksikönpäällikkö
0400 238 679

sanna-kaisa.soderholm@
tamperemissio.fi