Merkityksellistä työtä Aamukorvan koordinaattorina

TampereMissiolla oli viime vuonna mukana yli 800 ihmistä erilaisissa vapaaehtoistehtävissä. Luku on valtava ja heistä jokainen antoi arvokasta aikaansa toisten ihmisten hyväksi.

Ihmisten auttaminen vapaaehtoistoiminnan kautta ja sen mahdollistaminen on olennainen osa koko TampereMissiota ja sen juuria. Järjestöjohtajamme Matti Helinin sanoin: vapaaehtoistoiminta on TampereMission DNA:han kirjoitettu.

Uusi Aamukorvan koordinaattori: Sini

Kirjoitan tätä blogitekstiä tuoreen Aamukorvan vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin näkökulmasta, sillä olen toiminut kyseisessä tehtävässä vasta muutaman kuukauden. Aamukorva on kuunnellut ikäihmisiä jo vuodesta 1987, ja toimintaa on ehtinyt järjestää näinä vuosikymmeninä useita työntekijöitä.

Työni on kulkea erityisesti muutaman kymmenen TampereMission vapaaehtoisen rinnalla eli koordinoida Aamukorvan auttavan puhelimen vapaaehtoistoimintaa.

Mikä sitten on olennaisinta työntekijänä?

Se on vapaaehtoisten rinnalla kulkeminen – heidän kuulemisensa ja kohtaamisensa.

Näin vapaaehtoiset pystyvät kohtaamaan Aamukorvaan soittavat, yksinäisyydestä kärsivät ikäihmiset, arvostavasti ja yhdenvertaisesti. Työni ytimessä on myös vapaaehtoisten keskinäisen yhteisöllisyyden tukeminen ja mahdollistaminen.

Arjessa tämä tarkoittaa vuorojen jakamista, vapaaehtoisten tapaamisia, soittoja ja viestejä: keskusteluja siitä, miten Aamukorva‑päivystys on sujunut ja miltä se on tuntunut. Työhöni kuuluu myös uusien vapaaehtoisten perehdyttäminen, lisäkoulutusten järjestäminen sekä puhelinjärjestelmän toimivuudesta huolehtiminen.

Tärkeää on edistää Aamukorvan tunnettuutta markkinoimalla toimintaa ja verkostoitumalla yhteistyökumppaneiden kanssa. Eikä pidä unohtaa yhtä tärkeää rinnalla kulkemisen muotoa – vapaaehtoisten virkistyksen vaalimista. Tänä kesänä retkeillään taas omaan leirikeskukseemme Vähäsiltaan ja nautitaan luonnosta sekä toistemme seurasta.

Vapaaehtoistoiminnan koordinointi on siis toisinaan hyvinkin näkyvää työtä, esimerkiksi silloin kun kauppakeskuksessa kertoo vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista. Toisinaan työ taas tapahtuu melkein kuin piilossa rakentaen kantavaa pohjaa vapaaehtoisen laadukkaalle kohtaamiselle autettavan kanssa.

Aamukorvassa vapaaehtoiset tekevät soittajille näkyvimmän ja arvokkaimman osuuden kuuntelemalla yksinäisiä ikäihmisiä.

Mutta ilman koordinaattorin työtä, tätä ikäihmisten hyvinvointia tukevaa toimintaa ei voitaisi oikeastaan lainkaan toteuttaa.

Voinkin rinta rottingilla todeta, että minä ja kollegani sosiaalialan järjestöissä teemme erittäin merkittävää työtä vapaaehtoistoimintaa mahdollistaen. Toivon todella, että sosiaalialan järjestöjen työ turvataan ja vapaaehtoistoiminnan merkitys tunnustetaan myös tulevaisuudessa.

Lopuksi vielä muistutus:

TampereMission Aamukorvaan voi soittaa kuka tahansa ikääntynyt ympäri Suomen. Aamukorvan perehdytetyt vapaaehtoiset kuuntelevat – kesähelteessä ja kaikkina pyhinä – joka aamu klo 6–9 numerossa 044 727 2762.

 

Sini Puranen

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Aamukorva

 

Meidän Blogit -sarjassa TampereMission työntekijät kirjoittavat oman työnsä arjesta, ajankohtaisista ilmiöistä tai näkökulmista, jotka koskettavat kohtaamiamme ihmisiä ja yhteisöjä.

Sini Puranen

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

sini.puranen@tamperemissio.fi