Lähimmäisiä toisillemme

 

Iloinen puheensorina kiirii käytävää pitkin, kun joukko naisia astelee Lähitorin ovista sisään nastat kengänpohjissa kopisten ja jumppamatto tiukasti kainalossa. Tätä onkin kaivattu – muutaman kuukauden koronasulku tyhjensi Kyttälän lähitorin asiakkaista lähes kokonaan. Puheissa toistuvat samat lauseet ja huokaukset siitä, kuinka ihanaa onkaan pitkästä aikaa päästä jumppaan, kuntosalille, harrastusryhmiin ja mikä tärkeintä, muiden ihmisten seuraan. Harrastusten loppuminen ja menojen vähentyminen tuntuvat aiheuttaneen monelle yksinäisyyttä ja murhetta, sekä liikkumisen vähentyessä huolta oman hyvinvoinnin ja toimintakyvyn heikkenemisestä. Urheimmat kertovat kävelleensä kerrostalon portaita, kävelleensä pitkin kotirapun käytäviä sekä tehneensä televisiosta ohjattuja jumppia, kun ei ulkoilemaan oikein uskalla liukkauden katujen vuoksi lähteä. Mutta eihän se ole sama asia kuin yhdessä liikkuminen ja muiden ihmisten tapaaminen, eihän? Joten, mikä riemu onkaan taas päästä yhdessä jumppaamaan ja harrastamaan porukalla, ihan livenä.

Tässä taannoin lähitorin naistenillassa keskustelimme teemasta: miten huolehtia omasta jaksamisesta. Maailman murheet ja ikävät uutiset vetävät helposti mielen matalaksi ja aiheuttavat ahdistusta, mikä saattaa jopa lamaannuttaa ja viedä elämänilon mennessään. Yksi selviytymiskeino nousi eri-ikäisten naisten puheissa hyvinkin keskeiseksi: murheen jakaminen. Yksi kertoi soittavansa ystävälleen ja päivittelevänsä maailman menoa, toinen kertoi käyvänsä keskusteluryhmässä missä voi jakaa ajatuksiaan. Kolmas nappasi koiransa kainaloon ja vuodatti tälle murheensa, koira kuulemma osasi kuunnella äärimmäisen ymmärtäväisesti. Muutkin murheensa naistenillassa jakaneet naiset kokivat saaneensa helpotusta oloonsa. Eihän huolestuttava asia miksikään muutu vaikka sen jakaisi ystävän kanssa, mutta yleensä ihmeesti taakka harteilla puolittuu kun sen saa puhua ulos. Mielestäni tähän maailmatilanteeseen sopiikin tämä viisas elämänohje: Kantakaa toistenne taakkoja. Niin ne puolittuvat, ainakin naistenillan naisten mielestä.

Viimeisen 2 vuoden korona-aika on toki koetellut suomalaisia aiheuttamalla pelkoa omasta ja toisten terveydentilasta, mutta ikävänä oheistuotteena se on saanut ihmiset eristäytymään toisistaan. Varmasti menee vielä kauan ennen kuin kauppajonossa tuntuu turvalliselta seistä metriä lähempänä muita ihmisiä tai bussissa istua jonkun vieressä. Tahdon kuitenkin kovasti uskoa, että vielä sekin päivä koittaa. Ihmistä ei ole tehty eristäytymään ja elämään aivan yksin, siitä kertovat ainakin vilkkaasti kuulumisia vaihtavat ryhmäliikuntatuntien jumppaajat sekä keskustelupiirien uskolliset kävijät. Lähitoritoiminnassa mielestäni hienointa on se, että meillä on mahdollisuus tuoda ihmisiä yhteen, varsinkin heitä, jotka eivät välttämättä muita ihmisiä niin usein kohtaisi. TampereMission tärkein arvo onkin mielestäni Lähimmäisyys – jos tätä jokainen ihminen arjessaan toteuttaisi, kuinka paljon pienemmiltä maailman murheet tuntuisivatkaan.

 

Aurinkoista kevättä,
Fysioterapeutti Iida,
Kyttälän lähitori

Jaa tämä sivu: