Kaksi hanketta, yksi tulos

Olen työskennellyt kahdessa yhdistyksemme kehittämishankkeessa: Iltalinjalla-projektissa ja Kaiku-hankkeessa. Kaksi lähtökohdiltaan erilaista toimintaa on johtanut samaan hyvään lopputulokseen: yhteisöllisyyteen. Haluan tässä jakaa ajatuksiani tärkeistä tekijöistä, joiden näen yhdistävän näitä kahta hanketta.

Reilut kymmenen vuotta sitten Iltalinjalla-projektin johtoajatuksia oli kehittää pirkanmaalaisille erityistä tukea tarvitseville nuorille avoin ja omaehtoiseen aktivoitumiseen kannustava vapaa-ajanviettopaikka. Sellainen paikka, joka kutsuisi lähtemään liikkeelle, jotta itsenäistyvä nuori ei unohtuisi yksin kotisohvalle sipsipussin ja salkkareiden pariin.

Kaiku-hanke puolestaan on luonut tamperelaisten ikäihmisten kanssa kohtaamispaikkoja, Likellä®-kerhoja, lähelle kotia, jotta mahdollisimman monen olisi helppo tulla mukaan. Samalla esiin ovat päässeet aktiiviset asukkaat ja vapaaehtoisuudesta kiinnostuneet.

Mitä yhteistä on ollut kokemillani ikäihmisten kerhotoiminnalla ja tukea tarvitsevien nuorten illanviettopaikalla? Paljon käytännön asioita ainakin. Molemmat toiminnot lähtevät siitä, että tarjotaan aika ja paikka, jossa toisia voi kohdata. Toiminta on maksutonta ja ennakkoilmoittautumisia ei tarvita. Mitä ikinä yhdessä tehdäänkään, se nousee ryhmäläisistä. Jokaisen ääni on yhtä tärkeä ja jokainen paikalle tuleva huomioidaan. Molemmissa hankkeissa on tarjottu myös mahdollisuus henkilökohtaiseen tukeen.

Kuten mainitsin, olen nähnyt molemmissa hankkeissa syntyvän yhteisöllisyyttä. Miltäkö se sitten on näyttänyt minun silmääni? Suosikkiesimerkkini on tilanne, jossa vakituiset osallistujat itse kutsuvat uuden tulijan peremmälle ja kertovat hänelle, keitä me kaikki täällä olemme ja mitä me teemme. Kun osallistujat jopa näkevät omaehtoisesti vaivaa tuodakseen toimintaan vaihtelua, ideoita, uusia ihmisiä ja jakavat tunteitaan, on selvää, että nyt meillä on tässä jotain erityistä ja merkityksellistä käsillä.

Itse olen työntekijänä saanut olla mukana, kun sohvalla nauretaan kippurassa tai harjoitellaan jonglöörausta Ideaparkin lastauslaitureilla. Joskus tärkeät kohtaamiset tulevat vaikka lähikaupalla, kun huolestunut naapuri uskaltaa tulla kysymään apua muistamattoman kerholaisen puolesta. Sitten, paikalle saapuukin kolmas kerholainen, joka haluaa heti auttaa. Tulee lämmin olo.

Tarkoitan edellisellä kappaleella sitä, että yhteisöllisyyden syntyyn tarvitaan muutakin, kuin käytännön asioita. Sitä olen saanut itsekin oppia näissä hankkeissa. Työntekijöiltä tarvitaan kykyä luottaa ihmisiin ja uskallusta heittäytyä heidän rinnalleen – tulee antaa vastuuta heille, joille toiminta on tärkeää. Tarvitaan toimintakulttuuria, jossa tehdään ja kokeillaan asioita yhdessä; vaikka ihan hullujakin juttuja! Lopputulos on yleensä aika mahtava. Se on luottamusta ja lähimmäisyyttä, joka luo halua sitoutua. Matkan varrella löydämme itsestämme uusia puolia ja ympäriltä hyviä kahvinkeittäjiä, pelikavereita, ikätovereita, avuliaita naapureita ja jopa uusia ystäviä.

Näin syntyy yhteisöllisyyttä. Ja yksinäisyys vähenee.

Kimmo Hurmila
Projektityöntekijä
Kaiku-hanke

 

Lue myös Kaiku-hankkeen projektipäällikkö Arja Anttilan blogi: Hyväksyvä ja uutta luova yhteisö

 

Jaa tämä sivu: