Jälleennäkemisen iloa – Etälinjalta palattiin Iltalinjalle

Pidempään jatkuneen epävarmuuden jälkeen Iltalinjalla - kansalaisten kohtaamispaikka pääsi alkusyksystä ottamaan askeleen kohti normaalimpaa arkea. Kun loppukevään ja kesän ajan jouduimme olemaan suljettuna ja hoitamaan asiakaskontaktit etänä, niin nyt olemme taas voineet avata ovemme ja kohdata asiakkaamme kasvotusten. Iltalinjan täytyi sulkea ovensa useammaksi kuukaudeksi ensimmäisen kerran jo viime vuonna, ja tuolloin tilanteen pakosta saikin alkunsa ajatus Etälinja-nimellä tehdyistä päivittäisistä Facebook-streamlähetyksistä. Iltalinjan ollessa suljettuna streamit ovat luonnollisesti olleet hyvä korvike pitää yhteyttä entuudestaan tuttuihin asiakkaisiin, mutta myös keino tavoittaa uusia kasvoja, ketkä eivät normaalioloissakaan pääsisi esimerkiksi asuinpaikkansa vuoksi käymään Iltalinjalla. Tämän vuoksi streamit tullaankin pitämään jatkossa pysyvänä osana toimintaamme.

Rajoitukset vaikuttavat edelleen jossain määrin arkeemme, mutta tätä kirjoittaessani olemme kuitenkin päässeet tekemään perinteisen vaellusretken, joka tällä kertaa kohdistui Niihaman majalle. Olemme myös käyneet saunomassa ja grillaamassa Nikaman saunalla, ja seuraavaksi suunnittelemme jo kovasti toivottuja sekä odotettuja halloween-bileitä. Koska emme pysty vielä tällä hetkellä toteuttamaan normaalisti kaikkia toivottuja retkiä kaupungille, pyrimme ideoimaan mahdollisimman paljon ohjelmaa mitä voimme järjestää Iltalinjalla. Yksi esimerkki tästä ovat erilaiset vuoden aikaan sopivat askartelut. Vielä loppuvuoden aikana aloitamme asiakkaiden itsensä valitsemiin teemoihin pohjautuvien Meidän Tiistaiden pitämisen. Lisäksi olemme saaneet jatkaa joka perjantaista karaokea sekä joka toinen maanantai Kaupin keilahallilla pidettävää biljardiryhmää.

Allekirjoittanuthan on Iltalinjalla verrattain tuore kasvo, sillä aloitin työni elokuun lopulla. Minulla ei ollut juurikaan aiempaa kokemusta kehitysvammaisten kanssa työskentelystä, mutta halusin ottaa uuden kokemuksen vastaan avoimin mielin. Onneksi otin, sillä kokemus on ollut ilman muuta positiivinen. Toki asiakasryhmä tuo mukanaan joitain omia haasteitaan kommunikaatioon: asiakkaan puheentuottaminen ja/tai ymmärtäminen voi olla rajallista, jolloin vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä varmistaa, että he tulevat ymmärretyksi ja kuulluksi. Itse ohjaajana taas saan välillä miettiä omaa ulosantiani ja sitä, kuinka pystyn olemaan mahdollisimman helposti ymmärrettävä. Toisinaan tiettyjä asioita saa myös toistaa useamman kerran. Kaikkiaan oma kokemukseni on kuitenkin ollut se, että erilaiset tilanteet ja persoonat on paras ottaa vastaan sellaisenaan ilman, että mietin niin sanotusti ylimääräisiä etukäteen.

Tässä työssä aloittaminen oli yhtä aikaa mukavaa, mielenkiintoista kuin haastavaakin. Työkaverini ottivat minut hyvin vastaan, koin oloni tervetulleeksi ja perehdytys oli riittävää. Ensimmäiset kaksi viikkoani Iltalinja pysyi kuitenkin vielä kiinni, joten teimme paljon etätöitä, ja tuona aikana ainut kontaktini asiakkaisiin tulikin streamien myötä. Lisäksi itse streamien tekeminen oli minulle täysin vierasta ja se tuntuikin kieltämättä sitä, kun hyppäisi liikkuvan junan kyytiin. Kameran edessä pyöriminen alkoi kuitenkin nopeasti tuntua vähemmän oudolta ja vieraalta, ja Iltiksen ovien avauduttua aloin pikkuhiljaa todella saada enemmän ja enemmän tuntumaa siihen mitä tämä työ on. Oman työmotivaationi kannalta on hyvin oleellista, että koen tekeväni jotain oikeasti hyödyllistä ja merkityksellistä. Onkin ollut mukava saada todeta jo näin lyhyessä ajassa, kuinka tärkeä paikka Iltalinja selvästi on monelle, ja kuinka tämän kaltaiselle kohtaamispaikalle on ilman muuta tilausta.
 

Tapio Holappa
Iltalinjalla-ohjaaja
0400 977 836
tapio.holappa@tamperemissio.fi

Iltalinjalla – kansalaisten kohtaamispaikka
Hämeenpuisto 12, 33210 Tampere

www.tamperemissio.fi/iltalinjalla

 

Jaa tämä sivu: