Hyväksyvä ja uutta luova yhteisö

Asuin lapsuuteni maaseudulla. Kotitalossa asui meidän perheemme lisäksi isän vanhemmat, ja isän siskon orvoksi jäänyt tyttö. Kesäisin isän sisarukset tulivat perheineen lomalle entiseen kotitaloonsa, joten kaksi huonetta ja keittiö taipui moneksi. Oli luonnollista, että monta sukupolvea eli yhdessä. Muistan elävästi, kun mummun kanssa istuimme kesäisin aitan verannalla ja ihmettelimme yhdessä maailman menoa. Vaari sairastui ikääntyessään muistisairauteen. Meidän lasten tehtävä oli huolehtia, ettei hän lähtenyt vaeltelemaan metsään tai naapurustoon. Eräänä kesäiltana vaari nukahti viimeisen kerran omassa kotisängyssään. Silloin oli tapana huolehtia omistaan loppuun saakka. Jokaisella oli perheessä ja laajemmin kyläyhteisössä oma paikka ja tehtävä. Perhe ja koko kylä kasvatti meitä lapsia yhteisön jäseniksi.

Yhteisössä eläminen kuvataan usein ihannetilaksi, johon tulee pyrkiä. Oman kokemukseni mukaan asioilla on aina kääntöpuolensa. Yhteisö voi myös kahlita ja estää jäsentään toteuttamasta hänelle tärkeitä asioita. Ihmisenä kehittymiseen ja kasvamiseen sisältyy omien arvojen ja päämäärien löytäminen, pohdinta ja tehtyjen ratkaisujen kanssa eläminen.  Tämä tarkoittaa myös pohdintaa siitä, kuka olen suhteessa muihin ihmisiin ja ympärillä olevaan yhteisöön. Tukeeko yhteisö minua kasvamaan suuntaan, joka tuntuu oikealta, vai vaatiiko se muuttumaan suuntaan, joka vie kauemmaksi omista unelmista ja päämääristä. Samoin yhteisöön muuttavien uusien jäsenten tulee luoda henkilökohtainen suhde ja siteet yhteisöön.

Yhteisön muodot ja rajat ovat muuttuneet elämänkulun mukaan.  Entisenlaiset siteet suku- ja kyläyhteisöön haurastuvat, kun elämä kuljettaa sekä fyysisesti että henkisesti kauemmas niistä. Tilalle ovat tulleet mm. opiskelijayhteisöt, työyhteisöt, harrastusyhteisöt ja someyhteisöt. Yhteisöihin kuulutaan ja elämänvaiheen muuttuessa niistä ajaudutaan erilleen.

Ikääntynyt elää elämänvaihetta, jolloin siteet entisiin yhteisöihin ovat usein katkenneet tai heikentyneet. Yhteisön antama turva puuttuu. Ihmiset, joiden kanssa voi jakaa yhteisiä muistoja vähenevät rinnalta. Moni ikääntynyt kokee itsenä yksinäiseksi.

Olen saanut viime vuodet tehdä TampereMissiossa työtä, joka lisää ikääntyneiden mahdollisuuksia liittyä lähiyhteisöön. Yhdessä lähiöiden asukkaiden ja ahkerien työtovereiden kanssa olemme laittaneet alulle useita korttelikerhoja lähelle ikäihmisten koteja. Olemme yhdessä pohtineet niitä asioita, jotka tekevät kerhoista hyvän paikan tulla ja olla. Seuraavassa joitain pohdintoja.

Meillä on tarve puhua omista kokemuksistamme. Haluamme, että meidät tarina kuullaan ja meitä ymmärretään. Kun saamme myötätuntoa ja tulemme ymmärretyksi, niin myös me opimme kuuntelemaan muiden tarpeita ja antamaa aikaa muille. 

  • Kerhossa olemme tulleet tutuiksi naapurien kanssa ja ystävystytty
  • Siellä voin jakaa omia arkisia asioita muiden kanssa
  • Siellä saan tukea ja apua samanlaisessa elämäntilanteessa olevilta

Jokaisella on halu tulla hyväksytyksi omine heikkouksineen ja vahvuuksineen. Yhteisö parhaimmillaan auttaa meitä hyväksymään asioita, joiden hyväksyminen osaksi itseä on vaikeaa. Turvallinen, luottamukseen perustava yhteisö voi olla paikka, jossa elämänkulku eheytyy ja myötätunto itseä kohtaan kasvaa.

  • On ollut tärkeää tulla hyväksytyksi
  • Kerhossa voin kokea olonsa turvalliseksi

Me luomme uutta kokeilemalla ja tekemällä. Meillä kaikilla on paljon taitoja ja kykyjä, joita voi hyödyntää, vahvistaa ja lisäksi aina oppia uutta.

  • Kerhossa voin harrastaa itseään kiinnostavia, omia kykyjä ja taitoja ylläpitäviä ja kehittäviä toimintoja

Yhteisön jäseneksi kasvetaan. Yhdessä vietetyn ajan ja yhteisten kokemusten avulla tulemme keskenämme tutuiksi ja löydämme meitä yhdistäviä tekijöitä, joiden puolesta halutaan toimia. Yksin on vaikea saada ääntä kuuluville, mutta yhdessä ajatukset selkiytyvät ja rikastuvat. Yhdessä voidaan vaikuttaa ja vaikuttua.

  • Yhdessä saamme äänemme kuuluville yhteisistä asioista

Kuulumalla porukkaan tietoisuus ympäristöstä monikertaistuu ja avartuu. Oma kotitalo onkin osa laajempaa lähiötä ja kaupunkia.

  • Kerhossa koen kuuluvani ryhmään, ja vaikutan elinpiiriini ja kotikaupunkiini

Lopettelen työntekijänä TampereMission Kaiku-hanketta. Työn aikana olen tuntenut monenlaisia tunteita, mutta erityisesti iloa ja kiitollisuutta. On ollut ilo taivaltaa pieni matka uutterien ihmisten rinnalla rakentamassa paikkoja, jotka antavat hyväksyvän ja turvallisen yhteisön sitä kaipaaville.

Haluan vielä kiittää kerholaisia, jotka vertaisvapaaehtoisina varmistavat kerhojen jatkumisen. Te voitte vaikuttaa siihen, että jokainen osallistuja tuntee olevansa ainutlaatuinen ja arvokas ihminen sekä hän voi kasvaa ihmisenä yhdessä teidän kanssanne. Tämä on arvokasta!

Kiitos matkakumppaneille!

 

Arja Anttila
Projektipäällikkö
Kaiku-hanke

 

Lue myös Kaiku-hankkeen projektityöntekijä Kimmo Hurmilan blogi: Kaksi hanketta, yksi tulos

Jaa tämä sivu: