Meidän kaupunkimme, meidän tehtävämme!

TampereMissio haluaa poistaa yksinäisyyden Tampereelta. Valtaisia tehtävä, mutta emme ajattele, että voisimme tehdä sen yksin. Haluaisimme Sinut mukaan. Nojautuen niihin kykyihin, taitoihini ja kiinnostuksiin, joita Sinulla on.

Yksinäisyys tuntuu siltä, että jos katoaisi maailmasta kukaan ei huomaisi. Yksinäisenä tuntee itsensä näkymättömäksi ja tarpeettomaksi.”

Sitaatti on peräisin tutkija Niina Junttilan lasten ja nuorten yksinäisyyttä koskevasta materiaalista. Se kertoo paitsi yksinäisyyden tunteen lohduttomuudesta mutta myös siitä, että yksinäisyys ei katso ikää.

Yksinäisyys onkin suomalaisessa yhteiskunnassa yhä kasvava, hyvin vakava ongelma. Juho Saaren tutkimuksissa yksinäisyys on nähty juurisyynä eli monien muiden asioiden takana oleva tekijänä, joka saa aikaan terveysongelmia, sosiaalisia pelkoja, työttömyyttä sekä velkaantumista ja selittää esimerkiksi ylipainoa, päihdeongelmaa ja masennusta.

Yksinäiseksi itsensä kokevia on 15-20 prosenttia suomalaisista, vakavin äärimuoto koskee 5 prosenttia suomalaisista. Kun prosentit muutetaan ihmisiksi, luvut hätkähdyttävät. Tampereella itsensä yksinäiseksi tuntee noin 40 000 ihmistä. Tampereella asuvista 11 000 ihmistä on vakavasti yksinäisiä.

TampereMissio haluaa antaa oman vahvan panoksensa yksinäisyyden poistamisessa. Omalla toiminnallamme olemme vahvistamassa pirkanmaalaisia yhteisöjä ja lisäämässä täällä asuvien ihmisten arkeen läsnäoloa, iloa ja kohtaamisia.

Luomme systemaattisesti tilaa ja mahdollisuuksia yhä uusille ihmisille tulla mukaan toimintaan, joka nousee osallistujien omista kiinnostuksista ja osaamisista, ja joihin he voivat osallistua omien voimavarojensa puitteissa. Tätä tapahtuu muun muassa järjestämissämme yhteisövalmennuksissa ja korttelikerhoissa.

Järjestämme ja olemme mukana järjestämässä tapahtumia, joihin voi tulla yksin, mutta lähteä uusien ystävien kanssa. Näin toimimme monissa kohtaamispaikoissamme eri puolilla Tamperetta.

Haluamme myös tehdä laajasti yhteistyötä saman tavoitteen jakavien järjestöjen ja yritysten kanssa. Olemme siksi avanneet Vähäsillan leirikeskuksemme maksutta yleishyödyllisille pirkanmaalaisille järjestöille ja yhteisöille, jotta voisimme myös sen avulla vähentää yksinäisyyttä. On vain niin, että yhdessä olemme enemmän.

Matti Helin
Kirjoittaja on TampereMission järjestöjohtaja

 

Jaa tämä sivu:

Tuoreimmat blogikirjoitukset