
Vuoden vapaaehtoinen -tunnustus ja Hyvä haltija -kunniamaininta Aamukorvalle ja Linja20'lle
Tampereen kaupunki valitsee ja palkitsee vuosittain tamperelaisia, jotka ovat erityisen ansiokkaasti toimineet muiden hyväksi. 22. marraskuuta 2022 luovutettiin Raatihuoneella järjestettävässä tilaisuudessa Vuoden aikuinen ja Vuoden vapaaehtoinen -tunnustukset, Hyvä haltija -kunniamaininta ja Lampun henki -palkinto. Tänä vuonna palkintojen teemana on turvallisuus. Kaupunkilaiset saivat ehdottaa palkintojen saajia.
Vuoden vapaaehtoinen -tunnustuksella palkittiin TampereMission Aamukorvan päivystäjä Tuomas Waldén ja Hyvä haltija – kunniamaininnan sai Linja20-hanke.
Aamukorva on 35 vuoden ajan auttanut yli 200 000 ikäihmistä yksinäisyyden torjumiseksi. Tuomas Waldén on toteuttanut koko koronapandemian ja epävakaan maailmantilanteen ajan arvokasta, helposti saavutettavaa vapaaehtoistoimintaa, jossa toteutuu kuntalaisten turvallisen arjen, turvallisuuden tunteen ja mielen hyvinvoinnin edistäminen ja tukeminen sen sananmukaisessa merkityksessä.
- Näen oman roolini vapaaehtoisena eräänlaisena joka paikan höylänä, jolla on tahtoa yrittää aidosti kohdata arjen haasteiden kanssa kamppailevia sekä kannustaa heitä jaksamaan elämän vastoinkäymisistä huolimatta. Se kaikkein pieninkin kädenojennus voi auttaa arvaamattoman paljon. Koen oman panokseni sangen vaatimattomaksi, joten on hienoa, että työni on koettu muistamisen arvoiseksi. Kenenkään ei siis tarvitse olla vapaaehtoisuuden supersankari, jotta voi saada työstään arvostusta osakseen, Tuomas Waldén sanoo.
Lue lisää: Tampereen kaupungin tiedote
Aamulehti 26.11.2022: Olli Viljakaisen lisäksi myös Tuomas Waldén, Mirva Ritari, Elli Rasimus ja Linja 20 -hanke saivat Tampereen kaupungilta kiitosta työstään muiden ihmisten eteen.