
Onnea Liisa -TampereMission vuoden vapaaehtoinen!
Työmme merkityksellisyys on siinä, että voimme olla tukena toisille silloin, kun apua eniten tarvitaan. Toivolle ja valolle on tänä vuonna ollut erityistä kysyntää. Yhdessä pidämme liekkiä yllä. Lämpimät kiitokset kaikille vapaaehtoistyöntekijöillemme, että olette antaneet aikaanne ja voimavarojanne yhteiseen työhömme TampereMissiossa.
Palkitsemme ensimmäisen kerran Vuoden vapaaehtoisen, Vuoden Selman. Tänä vuonna halusimme muistaa erityisesti kehitysvammaisten palveluiden parissa avustavaa henkilöä.
Vuoden Selma 2020 on Liisa Kumusto, oikea vapaaehtoistoiminnan veteraani. Onnittelut ja kiitokset Liisa!
Liisa on yksi pisimpään toimineista vapaaehtoisistamme. Hän on toiminut Rongankodin Ansapiirin ohjaajana jo 19 vuotta! Liisa on henkilönä hillityn tyylikäs, aina hyväntuulinen ja hienotunteinen. Hän huomioi kaikki tasapuolisesti ja osaa kuunnella jokaista ryhmäläistä. Erityisen ihailtavaa Liisassa on aito innostus ja toisista välittäminen.
Liisa ei ole koskaan kokenut kerhoryhmän ohjaamista rasitteena – vaan aina antoisana ja palkitsevana! Hyvänä tukena on pitkällä kerhotaipaleella ollut ohjaajapari Anu Alanen sekä puoliso Erkki, joka on auliisti tarjonnut apuaan Ansapiirissä.
Vuoden vapaaehtoinen saa arvonimen ”Vuoden Selma” yhdistyksessä ansiokkaan elämäntyön tehneen diakonissa Selma Valtosen mukaan. Hän toimi mm. yhdistyksen pyhäkoulun opettajana sekä lastenkodin johtajana.
Kuvassa alla Selma Valtonen lasten kanssa kesäsiirtolassa Vähäsillassa.

Selma Valtosen elämäntyö yhdistyksessä
Vuonna 1915 Tampereen Kaupunkilähetys sai uuden ja innokkaan koesisaren, Selma Valtosen. Selma työskenteli aluksi erityisesti Amurin työasemalla sekä pyhäkoulunopettajana. Selma vihittiin diakonissaksi vuonna 1918. Samana vuonna Selma osallistui sisällissodassa haavoittuneiden hoitoon ja on mukana tilapäissairaaloiden valmisteluissa.
Kaupunkilähetys perusti lasten kesäsiirtolan kesällä 1919. Kesäsiirtola toimi aluksi Vesilahdella ja seuraavana kesänä Karkussa. Kesäsiirtolan toiminnan johdossa olivat yhdistyksen diakonissat, Selma yhtenä heistä. Syksyllä 1920 Kaupunkilähetys osti oman siirtolakiinteistön Teiskon Pohtolasta. Uusi kesäsiirtola Vähäsilta otti vastaan ensimmäiset lapset kesällä 1921. Arvokkaimman päivätyön kesäsiirtolassa sen ensimmäisinä vuosikymmeninä teki Selma.
Alkusysäyksen oman lastenkodin perustamiselle antoi Selman syksyllä 1918 kohtaama surullinen tapaus, jossa pieni 2-vuotias lapsi joutui heitteille jätetyksi kunnallishallinnon jäykkyyden vuoksi. Tapauksen jälkeen Selma alkoi ajaa lastenkotiasiaa aktiivisesti ja työn tuloksena lastenkoti avattiin Amurissa lokakuussa 1920. Alusta alkaen lastenkodin johtajattarena toimi Selma, joka toimi talon ”äitinä” ja myös kesäsiirtolan johtajattarena aina vuoteen 1957 saakka, jolloin hän siirtyi eläkkeelle. Johtajattaren tehtävien lisäksi Selma oli ylläpitänyt laitosten hyväksi työskentelevien ompeluseurojen toimintaa sekä toiminut pyhäkoulunopettajana kymmenien vuosien ajan.
Selma työskenteli Kaupunkilähetyksen palveluksessa kaikkiaan 42 vuotta. Eläkkeelle siirryttyään hän sai vastaanottaa Tasavallan Presidentin hänelle myöntämän ansiomitalin sekä Sosiaalihuollon Keskusliiton luovuttaman kultaisen ansiomerkin. Lisäksi johtokunta maalautti kiitollisuuden osoituksena hänen muotokuvansa Puisto-Emmauksen uuden kokoushuoneiston seinälle. Selma nimitettiin myös Kaupunkilähetyksen kunniajäseneksi. Vapaaehtoistyötä Kaupunkilähetyksessä Selma jatkoi aina kuolemaansa saakka vuoteen 1962.
KUVA:
Selma ja lapsia Vähäsillan kesäsiirtolassa, tarkkaa vuosilukua ei tiedossa. TampereMission kuva-arkisto.
LÄHTEET:
Järventie, M. 1959. Uskon ja rakkauden työtä. Tampereen Kaupunkilähetyksen 75-vuotishistoria.
Kauppinen-Perttula, U-M. 2004. Kutsumus, Palvelustyö, Jaksaminen. Sisaret Oriveden leprasairaalassa 1904–1953. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto.
Kulhia, A. 2007. Ihmisen puolustaja. Tampereen Kaupunkilähetys ry 100 vuotta.
Kulhia, A. 2011. Uutta, vanhaa ja lainattua. Tampereen Kaupunkilähetyksen kristillissosiaalisen työn asemoituminen hyvinvointivaltion rakentumisessa vuosina1939–1973. Akateeminen väitöskirja. Helsingin yliopisto.
Lempiäinen, V. 2016. Osapuolten välissä. Helsingin Diakonissalaitoksen sisaret vuoden 1918 sisällissodassa. Pro gradu tutkielma. Helsingin yliopisto.