Ohjaajaksi tai ryhmänvetäjäksi

Vapaaehtoiset ohjaavat useimmin pareittain eri ikäisille suunnattuja toiminnallisia ryhmiä. Niissä esimerkiksi lauletaan, kuntoillaan, keskustellaan tai leivotaan.

Ryhmissä voit tehdä sitä, mitä osaat tai mitä itse haluaisit harrastaa enemmän. Säännölliset ryhmät ja tapaamiset ovat asukkaille ja kävijöille odotettuja kohtaamisia.

Likellä-kerhon vapaaehtoiseksi

Eri puolilla kaupunkia on avattu korttelikerhoja yhdessä alueen asukkaiden kanssa. Ne mahdollistavat ikääntyneille asukkaille osallisuuden ja vaikuttamisen lähellä kotia. Korttelikerhojen vapaaehtoisena voit toimia monipuolisesti yhteisön hyväksi. Tarjolla on pieniä, avustavia tehtäviä tai erilaisten kerhojen vetämistä, soita ja kysy lisää!

Ohjaajaksi Peurankallion lähitorille

Peurankallion Lähitorilla on runsaasti ikäihmisille suunnattua ryhmätoimintaa, joista osa toteutuu vapaaehtoisvoimin.
Vapaaehtoisia ohjaajia kaivataan esimerkiksi liikuntaryhmiin, kuntosaliharjoitteluun sekä keskustelu- ja luovan toiminnan ryhmiin. Peurankalliolla voit auttaa myös aulaemäntänä tai -isäntänä!

Ohjaajaksi Kyttälän lähitorille

Kyttälän Lähitori on aivan keskustan tuntumassa, jonne on helppo tulla ohjaamaan tunteja tai viettämään aikaa. Myös Kyttälässä on kuntosali sekä muita tiloja, joissa voit vetää esimerkiksi käsityökerhoja, liikunnallisia ohjauksia tai muita vapaa-ajan piirejä. Ota yhteyttä ja keksitään mukava, säännöllisesti kokoontuva kerho, josta saat itsekin iloa!

Apuohjaajaksi tai ryhmänvetäjäksi Rongankodille

Rongankodin monipuolisten palveluiden piirissä on noin 250 eri ikäistä ja erilaista kehitysvammaista ihmistä. Vapaaehtoistoiminnan merkitys on aina ollut suuri sekä yksittäisten asiakkaiden että koko yhteisön elämässä.

Ryhmän vetäminen tai apuohjaajana toimiminen tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää omaa osaamistaan ja mielenkiinnon kohteitaan. Virikkeiden tuominen varsinkin ikääntyneempien asukkaiden omaan asumisyksikköön on kullanarvoinen lisä heidän elämänlaatuunsa.

 

Soita ja kysy lisää

Pirjo Saloranta

Tule mukaan!

Ilmoittaudu mukaan vapaaehtoiseksi

Valitse Tehtävä-kentästä Sinulle mieluisin vaihtoehto, täytä muut tiedot ja paina Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi -nappia.

Voit myös lähettää lomakkeen kautta meille yhteydenottopyynnön, jos haluat keskustella erilaisista mahdollisuuksista auttaa tai haluat tietää esimerkiksi sinulle lähimmän yhteisön.

Otamme Sinuun yhteyttä!

Vapaaehtoistyö

"*" näyttää pakolliset kentät

Suostumus*