Iloa ja toimintaa arkeen - Likellä-kerhojen kävijät kertovat

Taina

Tainan elämässä oli mukavaa aikaa, kun lapset olivat pieniä ja miehen kanssa rakennettiin talo. Mies kuoli sen talon portaille. Hänen jälkeensä on ollut muita elämänkumppaneita, mutta samanlaista ei ole enää löytynyt. 

Taina teki työtä hoitoalalla, jolloin työpaikat ja työtoverit vaihtuivat. Hyvää ystävää niiltä ajoilta ei jäänyt. Hänellä on ollut kyllä ulkoilukavereita. Entisten lenkkikavereiden tilalle on tullut Kaija ja Anja, joiden kanssa ulkoillaan ja joskus ruokaillaan yhdessä. 

Taina kertoo, että koronan tultua ensimmäiset 2 kuukautta olivat ihan hirveitä. Tilanne pelotti. Ei voinut tavata ketään, eikä puhua toisille. Oli myös vaikeaa, kun ei voinut nähdä lapsia ja lapsenlapsia. TampereMission työntekijä toi apteekki- ja kauppatavaraa ym. Taina kävi silloin yksin metsäpoluilla lenkillä.

Taina kaipaa tekemistä.  Hän tekee käsitöitä ja kirjoittaa mielellään. Kävelymatkan päässä kokoontuva korttelikerho on hyvä. Siellä on tutustunut uusiin ihmisiin ja saa jutella. Kerhossa saa olla omanlainen. Taina kokee olevansa arvokas.

Kaisa

Kaisalla oli hyvä avioliitto, joka kesti 50 vuotta. Miehen kuoltua Kaisa koki syvää yksinäisyyttä. Erityisesti hän jäi kaipaamaan elämänkumppanin antamaa läheisyyttään. 

Leskeksi jäätyään Kaisan kotitalossa alkoi korttelikerho. Kaisa oli mukana sitä perustamassa. Hän kertoo, että kerho on ollut hänen pelastuksensa. Elämä alkoi kerhon myötä uudelleen. -Tykkään kovasti olla ja toimia siellä. Olen aina tykännyt ihmisten seurasta, vaikka olenkin vähän hiljainen ja ujo. 

Oli vaikeaa, kun koronan aikana ei pystytty kokoontumaan. Päivittäin soiteltiin puhelimella naapureille ja sukulaisille. - Meillä on tässä kolmen naisen porukka, joiden kanssa pidettiin rajoitustenkin ainakin tiiviisti yhteyttä. Onneksi kävelyporukka kokoontui kuitenkin koko ajan.

Yksinäisyys tuntuu pahalta. Kaisa on oppinut puhumaan ja jakamaan huonoa oloa pois. Positiivinen asenne on vienyt erilaisissa elämänvaiheissa eteenpäin. - Aina asioista löytyy hyvä puoli ja murheista päästään yli.

Laura

 

Laura on yhdeksästä sisaruksesta vanhin. Hän kirjoittaa vaiherikasta elämäntarinaansa muiden luettavaksi. 

Nykyisessä kotitalossa Laura on asunut 50 vuotta eli sen valmistumisesta lähtien. Talossa asuu hänen lisäkseen kaksi muuta alkuperäistä asukasta.   

Laura on seurallinen ja hän kokee itsensä harvoin yksinäiseksi. - Jos tulee epämukava olo, niin lähden ulos. Kun tulen väsyneenä lenkiltä, niin keitän kahvit. Olen oppinut tulemaan toimeen; tässä auttaa pohjalainen sisu.

Lauran ilonaihe on kerho, joka kokoontuu alakerran kerhohuoneessa kerran viikossa. Laura kertoo olleensa perustamassa kerhoa ystävänsä kanssa. - Meillä ei ole kerhossa kukaan pomo, vaan yhdessä päätetään, mitä tehdään.  Vakiintunut ohjelma on, että ensin jumpataan, sitten keitetään kahvit ja jutellaan. Minä ohjaan jumppaa. Muut tykkää kerhosta kovasti ja niin minäkin. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, kun kerhossa käy viereisten talojen asukkaita.

Olen elämääni tyytyväinen. Kipuja ei ole ja pääkin pelaa. Olen pysynyt terveenä, kun liikun paljon ja minulla on ystäviä.

Jaa tämä sivu: